Keinotekoiset korkean paikan harjoitusolosuhteet, niin sanotut alppimajat, ovat olleet Norjassa kiellettyjä vuodesta 2003 lähtien. Muualla maailmassa, kuten Suomessa, alppimajoja hyödynnetään kestävyysurheilussa laajasti.
Nyt asiaan saattaa tulla muutos, sillä Norjan urheilun kattojärjestö NIF on kertonut suhtautuvansa myönteisesti Norjan yleisurheiluliitto NFIF:n vetoomukseen poistaa "alppimajakielto". NIF:n on määrä päättää asiasta toukokuun lopussa, kertoo norjalaislehti Dagbladet.
NIF:n hallituksen nimittämä asiantuntijaryhmä laatii parhaillaan uusia sääntöjä vuoristosimulaattorien käyttöön norjalaisessa urheilussa. Viimeksi asia oli NIF:n pöydällä vuonna 2015, jolloin 136 jäsenjärjestöä äänesti säännön poistamisen puolesta ja 157 vastaan.
Yksi tuolloin alppimajakieltoa puoltaneista järjestöistä oli Norjan hiihtoliitto, eikä mieli ole kuudessa vuodessa muuttunut. Hiihtoliitto on esittänyt, että alppimajat kielletään jatkossakin, kertoo Norjan hiihtoliiton maastohiihtokomitean päällikkö Torbjörn Skogstad.
– Ymmärrämme, että tämä on arvovalinta, jonka teemme norjalaisen maastohiihdon puolesta. Korkean ilmanalan simulointi ei ole millään kiellettyjen keinojen listalla, joten meidän täytyy kunnioittaa sitä tosiasiaa, että muut lajit ja järjestöt päättävät toisin, Skogstad sanoi Dagbladetille.
Norjalaiset urhelijat eivät saa käyttää vuoristosimulaattoreita missään, edes Norjan rajojen ulkopuolella. Italian sääntöjen mukaan italialaisurheilijat saavat viettää aikaa keinotekoisissa vuoristo-olosuhteissa Italian ulkopuolella. Italiassa teknologia on kielletty sekä paikallisilta että ulkomaalaisilta urheilijoilta rikoslain nojalla.
Maailman antidopingtoimisto Wada ei kiellä säännöstössään keinotekoiset vuoristo-olosuhteet mahdollistavia menetelmiä.
Isä-Ingebrigtsen närkästyi
Kielto on aiheuttanut närää erityisesti Norjan yleisurheilupiireissä. Norjan kestävyysjuoksun ihmeperheen isä ja valmentaja Gjert Ingebrigtsen on puhunut suunsa puhtaaksi muun muassa Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n ja Norjan NRK:n haastatteluissa.
– Se on niin kaukana huijaamisesta kuin voi vain olla. On typerää ja outoa, että meillä Norjassa on eri säännöt kuin käytännössä kaikkialla muualla, Ingebrigtsen tilitti SVT:lle.
Keskimatkanjuoksun supertähtiä, poikiaan Jakob, Filip ja Henrik Ingebrigtseniä, valmentava Gjert Ingebrigtsen pitää Norjan hiihtoliiton kantaa asiaan tekopyhänä.
– Norjalaishiihtäjät käyttävät fluorivoiteita, vaikka kaikki tietävät, että ne ovat vaarallisia ympäristölle ja terveydelle. Samaan aikaa liitto moralisoi toisten arvovalintoja. Se on ääriesimerkki kaksinaismoralismista ja on todella provosoivaa puhua sillä tavalla, Ingebrigtsen sanoi.
Tokion olympialaisiin valmistautuvat Ingebrigtsenin juoksijaveljekset harjoittelevat parhaillaan Espanjassa Sierra Nevadan vuoristossa. Aiempina vuosina he ovat leireilleet Yhdysvalloissa Flagstaffissa, mutta tänä keväänä ei Arizonaan ollut koronapandemian vuoksi asiaa.
– Olivat vuoristo-olot sitten keinotekoisia tai aitoja, meille on ihan sama, onko se harmaalla alueella vai ei, Ingebrigtsen täräytti.
– Sillä on meille väliä, että säännöt ovat tasapuoliset kaikille. Kunhan meillä on yhteiset, kansainväliset säännöt urheilulle, on mielestäni reiluinta, että kaikki noudattavat samaa säännöstöä.
Kestävyysurheilijat, kuten maastohiihtäjät ja juoksijat, leireilevät korkeassa ilmanalassa, koska vähäisempi hapen määrä saa urheilijan kehon muodostamaan lisää happea kuljettavia punasoluja. Saman vaikutuksen kuin vuoristoleireillä voi saavuttaa myös merenpinnan tasolla alppiteltoissa ja alppimajoissa, joita on Suomessa muun muassa urheiluopistoilla.
Esimerkiksi Pajulahdessa tavallisilta hotellihuoneilta näyttävien tilojen happipitoisuutta voidaan säädellä vastaamaan vuoristo-olosuhteita. Siellä ovat harjoitelleet muiden muassa Suomen huippujuoksijat Sara Kuivisto ja Topi Raitanen.
Lue myös: