Pohjanmaan käräjäoikeus antoi tänään keskiviikkona tuomion Klamydia-yhtyeen perustajajäsenen väkivaltaisesta kuolemasta.
Syytettynä ollut Mika Mauno Lönngren tuomittiin taposta 10 vuoden vankeuteen. Lisäksi hän joutuu korvaamaan uhrin omaisille kymmenien tuhansien eurojen arvosta oikeus- ja kärsimyskuluja.
Mies oli rikoksentekoaikaan ehdonalaisessa vapaudessa aiempien rikostensa vuoksi. Hänet on aiemmin tuomittu törkeästä pahoinpitelystä.
Nyt annettu tuomio ei ole vielä lainvoimainen ja siitä voi valittaa hovioikeuteen.
Tuomittu määrättiin kärsimään rangaistustaan Vaasan vankilaan.
Muusikon kuolema tapahtui jouluna Vaasassa yksityisasunnossa. Asunnossa oli useita henkilöitä, mutta syytteessä oli yksi henkilö.
Aiheesta aiemmin: Syyttäjä vaatii tuomiota taposta Klamydia-yhtyeen perustajajäsenen henkirikoksessa