Kirgisiassa Turkin viranomaisten on väitetty siepanneen miehen, joka työskenteli imaami Fethullah Güleniä lähellä olevan kouluryhmän johdossa.
Güleniä syytetään Turkissa vuoden 2016 vallankappausyrityksestä, ja hänen liikkeensä on määritelty terrorijärjestöksi. Fethullah Gülen asuu Yhdysvalloissa ja Turkki on huonolla menestyksellä yrittänyt saada hänet luovutetuksi.
Kirgisiassa siepatuksi epäilty Orhan İnandı johti Gülen-liikettä lähellä olevaa koulujen verkostoa. Hän katosi aikaisin tiistaiaamuna Kirgisian pääkaupungissa Bishkekissä. Hänen poikansa teki katoamisilmoituksen poliisille, joka löysi İnandın auton hylättynä.
İnandıa tukevia mielenosoittajia on ollut koolla Turkin suurlähetystön edustalla ja myös Bishkekin lentokentällä. Orhan İnandın perhe epäilee, että hänet on tarkoitus kuljettaa Turkkiin. İnandılla kerrotaan olevan Kirgisian kansalaisuus.
Edellinen operaatio Keniassa?
Aiemmin tällä viikolla Turkki kertoi, että tiedustelupalvelu MIT oli tuonut Fethullah Gülenin veljenpojan Turkkiin.
Turkki ei ole kertonut mistä Fethullah Gülenin veljenpoika Selahaddin Gülen tuotiin.
Hänen viimeinen tunnettu olinpaikkansa oli Kenia. Siellä paikallinen tuomioistuin oli torjunut Turkin esittämän luovutuspyynnön ja määrännyt viranomaiset palauttamaan hänen passinsa.
Selahaddin Gülen otettiin kiinni lokakuussa 2020 Turkin kansainvälisen poliisijärjestön Interpolin kautta antaman etsintäkulutuksen nojalla. Turkkia on syytetty Interpolin etsintäkuulusten väärinkäytöstä poliittisiin tarkoitusperiin.
Turkki on viime vuosina aktiivisesti yrittänyt toimittaa Gülenin kannattajia ja muita hallituksen vastustajia Turkkiin, jossa heidät usein asetetaan syytteeseen terrorismista.
Turkki siepannut kymmeniä
Viime vuosina Turkin on arvioitu siepanneen useita kymmeniä ihmisiä eri maista. Demokratian tilaa seuraava Freedom House -järjestö listaa äskettäin julkaistussa raportissaan 58 tapausta, mutta Turkin omat viranomaiset ovat puhuneet suuremmista luvuista.
Joissakin tapauksissa Turkkiin palautettavat otetaan kiinni yhteistyössä oleskelumaan viranomaisten kanssa, joskus näyttää olevan kyse Turkin tiedustelupalvelun itsenäisistä operaatioista. Niissä pidetään korkeintaan yhteyttä ystävällismielisiin tiedustelupalveluihin.
Välillä tulee myös epäonnistumisia, kuten vuonna 2018 Mongoliassa. Maan viranomaiset eivät antaneet ilmeisesti Turkin ilmavoimille kuuluneelle lentokoneelle lähtölupaa. Turkkilaiset joutuivat vapauttamaan sieppaamansa miehen ja palaamaan Turkkiin tyhjin käsin.
Lue lisää: