Varsinais-Suomen pelastuslaitos on yhteistyössä Turun kaupungin kanssa käynnistänyt vaarallisten aineiden puhdistustoimet Itäharjulla Tierankadulla sijaitsevassa vanhassa teollisuuskiinteistössä. Rakennuksen tiloissa on aikaisemmin toiminut niklaamo.
Pelastuslaitos sai kiinteistöön hälytyksen viime sunnuntaina. Sisällä kiinteistössä havaittiin huomattava määrä puutteellisesti ja virheellisesti varastoituja vaarallisia aineita.
Maanantaina suoritetussa katselmuksessa pelastustoimi totesi kiinteistössä piilevän uuden onnettomuuden vaaran. Puhdistustyö päätettiin aloittaa välittömästi. Samalla kiinteistölle asetettiin jatkuva vartiointi.
Pelastuslaitos arvioi tiedotteessa kiinteistön puhdistustyön kestävän noin viikon. Alue on eristetty sivullisilta, ja liikkumista kiinteistön välittömässä läheisyydessä on syytä välttää.
Kiinteistön puhdistustöistä annettu useita kehotuksia
Turun kaupungin omistamassa kiinteistössä on toiminut Niklaamo Rautio Oy, jolla on ollut toiminnalleen Turun kaupungin ympäristönsuojelun myöntämä ympäristölupa. Niklaamon toiminnan loputtua syksyllä 2018 kiinteistöön on jäänyt kemikaaleja ja vaarallisia aineita, joiden poistamiseen ympäristönsuojelutoimisto on antanut kehotukset maaliskuussa ja kesäkuussa 2019.
Koska Niklaamo Rautio ei ole huolehtinut velvoitteistaan, on vastuu siirtynyt alueen vuokralaiselle RP-Yhtiöt Oy:lle.
Rakennus- ja lupalautakunta on syksyllä 2020 päättänyt puhdistaa kiinteistön kemikaaleista vuokralaisen laskuun ja lautakunta on asettanut asiassa teettämisuhan.
Turun hallinto-oikeus on huhtikuussa 2021 hylännyt asiaa koskevan valituksen, minkä jälkeen ympäristönsuojelu on valmistellut puhdistamistöiden kilpailutusta.