Etelä-Savossa jaetaan norppaturvallisia katiskoja yleisölle.
Suomen luonnonsuojeluliitto kertoo jakavansa sata ilmaista katiskaa Ristiinan S-Marketin pihalla lauantaina 12. kesäkuuta.
Lauantaina 19. kesäkuuta sata katiskaa jaetaan Juvan Koikkalassa, kesätorin yhteydessä. Juvan tapahtumassa ovat mukana myös tietokirjailija, kalastaja Juha Taskinen ja näyttelijä, kalastaja Kari Hietalahti.
Norppaturvallisen Saimaa-katiskan saa, kun allekirjoittaa lupauksen pidättäytyä norpille vaarallisesta verkkokalastuksesta.
Halutessaan tapahtumassa voi luovuttaa pois vanhoja kalaverkkoja. Katiskan voi varata myös puhelimitse etukäteen. Näin katiskan voi hakea rauhassa ilman jonottamista.
Suomen luonnonsuojeluliitosta muistutetaan, että kaikki verkot ja löysänieluiset katiskat ovat norpille vaarallisia ajasta ja alueesta riippumatta. Norppaturvallisia kalastusmenetelmiä ovat esimerkiksi tiukkanieluiset katiskat kuten Saimaa-katiska, sekä onget ja vieheet.
Luonnonsuojeluliitosta kerrotaan, että sekä Ristiina että Juva ovat saimaannorpan levinneisyyden reuna-alueita, joihin norppa pyrkii palaamaan.