Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Tässä ovat Oulun uuden kaupunginvaltuuston kolme suurinta ääniharavaa – muhkeimman potin keräsi tuleva ministeri Hanna Sarkkinen

Oulussa kaksi kuntavaaliehdokasta keräsi yli 2 000 ääntä.

Vasemmiston kansanedustaja Hanna Sarkkinen Ylen Hyvin sanottu -keskustelussa Oulussa.
Hanna Sarkkinen (vas.) nappasi suurimman äänipotin Oulussa myös viime kuntavaaleissa. Kuva: Yle
  • Kirsi Karppinen

Oulun kaupunginvaltuustoon valittu toisen kauden kansanedustaja Hanna Sarkkinen (vas.) keräsi kuntavaaleissa Oulun suurimman äänipotin. Hän sai kaikkiaan 2 179 ääntä. Sarkkinen nousee sosiaali- ja terveysministeriksi kesäkuun lopulla.

Tavoitimme Sarkkisen kommentoimaan vaalitulostaan. Haastattelun voit kuunnella alla olevasta klipistä.

Vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen oli jälleen kuntavaalien äänikuningatar Oulussa

Toiseksi eniten ääniä sai kokoomuksen Juha Hänninen. Hänen äänisaaliinsa oli 2 001 ääntä. Hänninen on toiminut Oulun valtuuston puheenjohtajana kuluvalla valtuustokaudella.

Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen
Juha Hänninen on kokoomuksen Oulun pitkäaikainen valtuutettu. Kuva: Arto Veräjänkorva / Yle

Kolmanneksi suurin äänipotti meni Oulussa Tytti Tuppuraiselle (sd.). Tuppurainen sai 1 773 ääntä. Oululaiskansanedustaja työskentelee tällä hetkellä eurooppa- ja omistajaohjausministerinä.

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen.
Tytti Tuppurainen tomii myös muun muassa Demarinaisten puheenjohtajana. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.