Päijät-Häme palaa koronaepidemiassa kiihtymisvaiheeseen. Koronayhteistyöryhmä päätti maanantaisessa kokouksessaan suosittaa, että alue siirtyy leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen.
Koronan ilmantuvuusluku on laskenut kahden viime viikon aikana, ja sairaalahoidossa olevien määrä on pienentynyt. Myös tautitapauksien jäljitys on onnistunut riittävän hyvin, jotta lievemmät rajoitukset on mahdollista ottaa käyttöön.
Yksi suurimmista muutoksista on kokoontumisrajoitusten poistuminen. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän johtajaylilääkärin Tuomo Niemisen mukaan kahden metrin turvavälejä on yhä pidettävä yllä sisätiloissa, mutta enää ei ole ylärajaa sille, kuinka monta ihmistä voi olla koolla yksityis- tai yleisötilaisuuksissa.
– Ulkotiloissa lähikontaktia ei määritellä metrin mitalla, Nieminen kertoo.
Isojenkin yleisötapahtumien järjestäminen tulee mahdolliseksi, ja harrastustoiminta palautuu miltei entiselleen. Aiemmat maskinkäyttö-, etätyö- ja matkustussuositukset pysyvät yhä voimassa.
Kirjastot pitkästä aikaa laajemmin auki
Muun muassa kirjastojen aukioloa vapautetaan. Lahden kaupungin sivistysjohtaja Tiina Granqvistin mukaan jotkut rajoitukset ja suositukset pysyvät yhä, kuten käsidesin käyttö.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston on vielä hyväksyttävä tänään tehdyt suositukset. Sen on määrä tapahtua tiistaina, jolloin yleisötilaisuuksia koskevat muutokset tulisivat voimaan keskiviikkona.
Ravintoloista eri päätös
Paljon kiinnostusta ovat herättäneet myös Päijät-Hämeen tiukat ravintolarajoitukset. Rajoitukset lievenevät todennäköisesti niin, että ravintolat saavat olla auki klo 23:een ja anniskelu loppuu tuntia aiemmin.
Ravintolarajoituksista päättää valtioneuvosto. Johtajaylilääkäri Tuomo Niemisen käsityksen mukaan uusi määräys voisi tulla voimaan jo tällä viikolla.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.