Lahtelainen pienyrittäjä Jasmiina Kolehmainen koki mieluisan yllätyksen, kun lahtelainen jalkapalloasiantuntija Antti Pohja käytti koivuvanerista tehtyä Lahti-rusettia yli miljoona katsojaa keränneessä Suomen avausottelussa viime lauantaina.
Jo pelin aikana tv-näkyvyys konkretisoitui firman kotisivuille.
– No, silloin pelin aikana meidän verkkokaupassa kävi 4 800 ihmistä. Sehän kaatui monta kerta, kun ihmismäärä oli niin suuri.
Vielä kiinnostus ei kuitenkaan ole realisoitunut myynnissä, mutta yrittäjä on toiveikas, että sekin vielä tapahtuu.
Kyseessä ei ollut mikään sponsorisopimus tai sovittu markkinointi. Pohja on käynyt jossain vaiheessa ostamassa rusetin, ja laittoi juhlapäivän kunniaksi kaulaansa synnyinkaupungin rusetin.
Kolehmaisen firma, Puine, tekee puusta muutakin kuin rusetteja, ja puu onkin nuoren suunnittelijan mielestä tehnyt uuden tulemisen.
– Uusi, meidän sukupolvi arvostaa puuta enemmän. Aiemmin se oli arkisempi asia, ajateltiin, että minulla nyt vaan on lipasto, joka on puusta tehty. Puusta on nyt ruvettu tekemään niin paljon muutakin.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.