Pankinjohtaja Rafael Mellinin (1886–1965) Pori-Seuralle lahjoittaman muistikirjan yksityiskohtaisempaan sisältöön pääsee jatkossa tutustumaan vain pieni ja tarkoin valittu joukko.
Pori-seura sai kirjeen vuonna 1958, mutta sen sai avata vasta viime vuonna. Kirjekuoresta paljastui ruotsiksi kirjoitettu muistikirja, jossa paljastetaan hyvin arakaluonteisia tietoja pankin asiakkaiden taloudellisesta tilanteesta. Kirjassa myös kuvaillaan varsin lennokkaasti portilaisten mahtisukujen jäsenten luonteenpiirteitä.
Pankinjohtaja A.E. Sundqvist ja Tor Grotenfelt tekviät muistiinpanoja erityisesti vuosina 1892–1896 ja ainakin ennen vuotta 1909. Muistiinpanot eivät siis ole Rafael Mellinin tekemiä.
Muistikirja lukkojen takana
Kuvailut ovat sen verran roiseja, että Pori-Seura päätti, että sitä pääsevät lukemaan sukulaisten lisäksi vain tutkijat, ja hekin vain hyvillä perusteilla, kertoo museolehtori Carita Tulkki Satakunnan Museosta.
– Pahin, mikä omiin silmiini osui oli se, että erästä henkilöä kuvailtiin parasiittivampyyriksi. En ainakaan itse haluaisi kaikkien tietoon, jos isoisääni olisi luonnehdittu näin rajusti.
Muistikirja on Pori-Seuran omaisuutta, mutta sitä säilytetään tällä hetkellä Satakunnan Museossa lukkojen takana.
– Teemme yhteistyötä Pori-Seuran ja Svenska Kulturfonden i Björneborgin kanssa. Seuraavaksi muistikirja digitoidaan ja käännetään suomeksi. Tämän jälkeen voimme tehdä henkilöluettelon siitä, keitä kirjassa esiintyy.
Tähän mennessä koko muistikirjan on lukenut ainoastaan emerita, maakuntatutkija Sirkka-Liisa Hakala.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta
Lue lisää: