Hallinto-oikeus on torpannut Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ja Mehiläisen yhteisyrityksen perustamisesta tehdyn valituksen.
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen siltä osin kuin se koski sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistapaa. Kuntayhtymä voi hankkia sotepalveluita yksityiseltä palvelujen tuottajalta. Yhtymä on myös varmistanut, että sillä säilyy riittävästi omaa palvelutuotantoa.
Hallinto-oikeus katsoo, ettei yhtymä ole loukannut perustuslaissa määrättyjä periaatteita tai oikeuksia.
Hallinto-oikeus jätti kokonaan tutkimatta valituksen siltä osin kuin se koski sotepalveluiden hankintaa. Hankintapäätöksestä ei ollut mahdollista tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta, sillä se kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan.
Yhteisyrityksen perustamisesta valitti viiime kauden valtuutettu Seppo Korhonen (Asukkaiden Lahti) parinkymmenen muun valtuutetun kanssa.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.