Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Etelä-Karjala pysyy vielä perustasolla – tilannekuvaryhmä varoittaa: "Olemme veitsen terällä"

Etelä-Karjalan tilannekuvaryhmän mukaan suurin osa maakunnan koronatartunnoista on tullut rajan takaa. Tartuntojen jäljitettävyys on kuitenkin hyvä ja tartunnat ovat pysyneet pitkälti perhepiirissä.

Hoitaja otti nenä-nielunäytettä Mehiläisen drive-in-testausasemalla Helsingissä 2. heinäkuuta.
Positiivisten rajanäytteiden suuri määrä antaa tilannekuvaryhmän mukaan osin virheellisen kuvan Etelä-Karjalan tilanteesta. Kuvituskuva. Kuva: Silja Viitala / Yle
  • Marika Anttonen

Etelä-Karjala pysyy edelleen koronavirusepidemian perustasolla.

Etelä-Karjalan alueellinen tilannekuvaryhmä päätti asiasta tiistaina. Sen mukaan rajaliikenteen lisääntyminen näkyy kasvavina ilmaantuvuuslukuina.

Suurin osa maakunnan koronavirustartunnoista onkin tullut Venäjän rajan takaa. Tartuntojen jäljitettävyys on kuitenkin hyvä ja tartunnat ovat pysyneet pitkälti perhepiirissä.

Tilannekuvaryhmä kuitenkin huomauttaa, että siirtyminen epidemian vakavampaan vaiheeseen eli kiihtymisvaiheeseen on lähellä.

– Olemme lukujen valossa veitsen terällä, toteaa tilannekuvaryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula Eksoten tiedotteessa.

Nuijamaalle lisää työntekijöitä

Positiivisten rajanäytteiden suuri määrä antaa tilannekuvaryhmän mukaan osin virheellisen kuvan Etelä-Karjalan tilanteesta. Ilmaantuvuusluku mittaa pitkälti Venäjän tautitilannetta, ei alueellista tilannetta Etelä-Karjalassa.

THL:n mukaan 14 vurokauden ilmaantuvuus on Etelä-Karjalassa 35,4 eli viidenneksi korkein Suomessa. Eksote lisää Nuijamaan rajanylityspaikalle terveydenhuollon työntekijöitä, koska loma-aika tulee lisäämään rajanylitysliikennettä.

– Pohdintaa tällä hetkellä aiheuttaa se, kuinka lisääntyvä rokotesuoja ja toisaalta kansalaisten hiipuva koronatietoisuus vaikuttavat koronatilanteeseen, miettii Eksoten infektioylilääkäri Pekka Suomalainen Eksoten tiedotteessa.

Suomalaisen mukaan vaaditaan hyvä rokotuskattavuus, jotta rajan takaa tulevat tartunnat eivät näy väestön tartuntamäärien lisääntymisenä.

Tilannekuvaryhmä toivoo, että erityisesti nuoret ottaisivat koronarokotuksen ahkerammin, sillä Etelä-Karjalassa nuoremmissa ikäluokissa on vielä paljon rokottamattomia.

Tilannekuvaryhmä myös muistuttaa, että naapurimaakunta Kymenlaakso on siirtynyt takaisin kiihtymisvaiheeseen.

– Toivomme, että Etelä-Karjala voisi välttyä tältä. Kesähelteellä on helppo unohtaa korona, mutta nyt on erittäin tärkeä muistaa maskin käyttö ja jo tutuksi tulleet hygieniaohjeet kuten käsien peseminen, Tuula Karhula sanoo.

Tilannekuvaryhmä tarkastelee maakunnan koronatilannetta jatkuvasti ja päätöksiä rajoituksista tehdään viikoittain.