Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Turun pormestariohjelmasta löytyi laaja sopu

Pormestarin ja apulaispormestarin paikat jaetaan kokoomuksen, SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kesken.

Minna Arve seisoo Turun kaupungintalon edessä.
Minna Arvesta tulee Turun pormestari. Kuva: Yle/Dmitri Volgin
  • Hannu Vähämäki

Turun puolueet ovat päässeet sopuun tulevaa vaalikautta viitoittavasta pormestarisopimuksesta. Mukana ovat kaikki kahdeksan valtuustoryhmää. Uudeksi pormestariksi nousee kokoomuksen Minna Arve.

Apulaispormestarin paikat jyvitetään siten, että SDP saa sivistystoimen, vihreät sosiaali- ja terveystoimen ja kokoomus kaupunkiympäristön vastuualueen tehtävän. Kokoomus ja vasemmistoliitto jakavat kolmannen apulaispormestarin paikan siten, että kokoomus hoitaa sitä kaksi ensimmäistä vuotta ja sen jälkeen tehtävä siirtyy vasemmistoliitolle. Kahden vuoden jälkeen ryhmät sopivat myös apulaispormestarien mahdollisista työnjaon muutoksista.

– Tämä on se kokonaisuus, johon päädyimme yhdessä, painottaa Minna Arve lopputulosta.

Kaupunginhallituksen paikkajaosta sovittiin siten, että kokoomus saa neljä paikkaa, SDP kolme, vasemmistoliitto, vihreät ja perussuomalaiset kaksi ja RKP yhden paikan. Valtuuston puheenjohtaja tulee SDP:stä.

Tavoitteena toimeenpanon vahvistaminen

Pormestariohjelmassa määritetään valtuustokauden tärkeimmät painopisteet aina ilmastotavoitteista kaupungin kärkihankkeisiin ja palveluiden kehittämiseen. Yhtenä pormestarimalliin siirtymisen tavoitteena on, että kaupungin yhdessä sovittujen poliittisten tavoitteiden toimeenpano vahvistuu.

– Neuvottelut ovat sujuneet hyvässä hengessä ja valtuustoryhmät ovat osoittaneet aitoa halua löytää yhteisiä ratkaisuja kaupungin kehittämiseksi. Yhteinen ohjelma antaa hyvät edellytykset käynnistää uusi pormestarimalli onnistuneesti ja saavuttaa kaupungin ja kaupunkilaisten kannalta hyviä asioita yhteisymmärryksessä, toteaa Minna Arve kaupungin tiedotteessa.

Velkakatto ja kestävä käyttötalous

Ohjelman talouslinjauksissa on sovittu tulevan valtuustokauden talousraamista muun muassa menokehyksen ja velkakaton avulla. Linjaukset tähtäävät kestävään käyttötalouteen ja sitä kautta vahvistuvaan investointikykyyn.

Keskeinen periaate on, että kaupungin toimintakate voi kasvaa väestönkasvua ja hintaindeksiä seuraten, mutta kuitenkin hitaammin kuin kaupungin verotulot. Olennaista on myös työllisyysasteen positiivinen kehitys sekä rakenteelliset uudistukset, jotka eivät heikennä palvelujen laatua mutta parantavat tuottavuutta.

Kaupunki myös käynnistää syksyllä 2021 sote-uudistuksen taloudellisiin vaikutuksiin valmistautumisen.

Lopullisesti pormestarisopimuksen sinetöi elokuussa kokoontuva valtuusto.