Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Etelävaltioiden kenraalin Robert E. Leen patsas poistettiin Charlottesvillessä – rasistisina pidetyt patsaat ovat USA:ssa jatkuva kiistan aihe

Jännitteet Leen patsaan kohtalosta johtivat vuonna 2017 väkivaltaan mielenosoituksissa. Yksi ihminen kuoli, kun valkoisen ylivallan kannattaja törmäsi autollaan ihmisjoukkoon.

Etelävaltioiden kenraalin Robert E. Leen patsas poistetaan puistosta Charlottesvillessä
  • Anu Kerttula

Yhdysvalloissa Charlottesvillessä on poistettu etelävaltioiden eli konfederaation armeijaa sisällissodassa johtanutta kenraali Robert E. Leetä esittävä patsas.

Uutistoimisto AP:n mukaan paikan päälle kerääntyneet ihmiset hurrasivat, kun Leetä hevosensa selässä esittävä patsas nostettiin jalustaltaan.

Poliisin läsnäolo oli näkyvissä, ja katuja oli suljettu ajoneuvoilta aidoin ja raskailla kuorma-autoilla.

Myös toisen etelävaltioiden kenraalin patsas on määrä poistaa myöhemmin.

Patsaat siirretään varastoon turvalliseen ja salassa pidettyyn paikkaan. Virginian osavaltion lakien mukaan kaupungin oli tiedusteltava halukkuutta patsaiden ottamiseksi. Se sai kymmenen vastausta. Lopullisen päätöksen patsaiden kohtalosta tekee kaupunginvaltuusto.

Kiista patsaan kohtalosta johti väkivaltaan

Jännitteet Leen patsaan kohtalosta johtivat elokuussa 2017 väkivaltaan. Tuolloin valkoisen ylivallan kannattajat osoittivat mieltä patsaan poistosuunnitelmia vastaan. Paikalle oli kerääntynyt ihmisiä myös vastamielenosoitukseen.

Lopulta valkoisen ylivallan kannattaja törmäsi autollaan vastamielenosoittajiin. Teon seurauksena yksi ihminen kuoli.

Etelävaltioiden historiaa ylistävät ja orjuudesta muistuttavat monumentit ovat USA:ssa jatkuva kiistan aihe. Osa pitää patsaita loukkauksena, osa historian ja etelän kulttuurin symboleina.

Leetä, Jacksonia sekä muita tunnettuja konfederaation hahmoja esittäviä patsaita on satoja eri puolilla Yhdysvaltoja.

George Floydin kuolemasta on kulunut vuosi – muutoksia on tullut poliisin voimankäyttöön ja keskusteluilmapiiriin, mutta kaikille ne eivät riitä

Patsaat kaatuvat eri puolilla Yhdysvaltoja, ja nyt mietitään mitä niille tehdään – tie voi johtaa museoon, varastoon tai golfkentälle

Rasismikohussa ryvettynyt Virginian kuvernööri poistaa kiistellyn kenraalin 18-metrisen patsaan: "Se oli väärin silloin ja se on väärin nyt"