Puoli Suomea on kesälomalla ja grillit kävisivät kuumina, jos vain nestekaasupulloista ei olisi pulaa.
Ennätyskysyntään on pyritty vastaamaan esimerkiksi täyttämällä pulloja viikonloppuisinkin. Silti monilla nestekaasupullojen vaihtopisteellä on jouduttu myymään ei oota.
Esimerkiksi Tampereella suuressa Kalevan Prismassa oli tiistaina tarjolla vain viisi isoa kaasupulloa. Pieniä pulloja ei ollut lainkaan.
Kalevan Prisman käyttötavaraosaston apulaismyyntipäällikkö Aki Nuopponen sanoo, että valmistajilla on iso tavarapula.
– Kaikki menisi, mitä irti saadaan.
Nuopposen mukaan tilanne voisi olla huonompikin. Uusia nestekaasupulloja pitäisi tulla lisää ensi viikolla.
– Juuri tällä hetkellä tilanne on tämä. Saimme tehtyä hyviä tilauksia, muuten olisi voinut olla loppukesä tässä.
Pitkä hellekausi vaikuttaa
Menekki on ollut kova myös kaasuyhtiö Woikoskella. Uusia kyselyjä on tullut runsaasti kesän aikana, mutta asiakkaille on markkinointi- ja viestintäpäällikkö Maarit Könösen mukaan pystytty toimittamaan nestekaasua.
Nestekaasupullojen toimittaja Oy Linde Gas Ab vahvistaa toimitusvaikeudet etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa. Linde osti Nesteen kaasupullotoiminnan ja on markkinajohtaja. Kuluttajille Linden kaasupullot myydään AGA-tuotemerkillä.
Myyntipäällikkö Johan Ginman sanoo, että päivittäin jälleenmyyjille lähtee tuhansia nestekaasupulloja. Tämä ei kuitenkaan tahdo riittää.
– Meillä on ennätyspitkästä hellekaudesta johtuen on ollut toimitusvaikeuksia, koska kysyntä on erittäin suurta.
Yleensä Suomessa on kysyntäpiikki juhannuksen tienoilla. Nyt kova kysyntä on vain jatkunut ja jatkunut.
– Pystyisimme täyttämään pulloja varastoon, jos välissä olisi yksi sadeviikko. Nyt kun kysyntä on koko ajan suurta, ei ole ollut hetkeä, jolloin varastoja voisi täydentää.
Lindellä on tuotantolaitokset Oulussa ja Riihimäellä. Niiden tuotantokapasiteetti on Ginmanin mukaan täydessä vauhdissa. Työntekijät ovat olleet myös sekä lauantaisin että sunnuntaisin töissä, mutta sekään ei ole riittänyt.
– Emme ehdi täyttää varastoon vaan eletään kädestä suusta koko ajan.
Yksi syy pulaan on maailmanlaajuisessa teräspulassa. Linden teräspullotilaus viivästyi, joten osasta pulloista on pulaa.
– Kaasua varmasti löytyy, mutta löytyykö juuri se pullotyyppi, mihin asiakas on tottunut.
Korona saa keskittymään kotikokkailuun
Syitä on myös ihmisten kulutuskäyttäytymisessä.
Prisman käyttötavaraosaston apulaismyyntipäällikkö Aki Nuopponen sanoo, että asiakkaat ostavat nyt paljon kaasugrillejä.
– Korona-ajan lieveilmiöt näkyvät tässäkin. Kun ei ulkomaille päästä, ollaan otettu takapiha ja kotimaa haltuun. Nyt grillataan paljon enemmän kuin koskaan aiemmin, Nuopponen arvioi.
Asiakkaat ovat olleet tietoisia Nuopposen mukaan kaasupullopulasta. Osa on ottanut sähkö- tai hiiligrillit käyttöön.
Johan Ginman ymmärtää, että asiakasta harmittaa, jos jää ilman halutunkokoista nestekaasupulloa. Yhtiö aikoo nostaa tuotantokapasiteettia ensi kesäksi.