Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksella on ollut tänään sammutettavana useita maastopaloja.
Seinäjoen ja Ylistaron välillä maastopaloja on ollut tänään iltapäivällä yhteensä viisi (5).
Päivystävä palomestari Jani Välimaa kertoo, että paloista on tullut useita hätäpuheluita.
– Paloja oli viidessä paikassa. Osan olivat sammuttaneet tavalliset kansalaiset, kun olivat autosta huomanneet palavan pientareen, Välimaa sanoo.
Pelastuslaitos sammutti paloista kolme, kansalaiset kaksi.
Välimaan mukaan osassa hätäpuheluista mainittiin ohiajava rekka, josta olisi lentänyt kipinöitä. Pelastuslaitos epäilee, että nämä kipinät olisivat sytyttäneet palot. Palon syttymissyyn ja rekan selvittämistä jatketaan.