Poikkeuksellisen pitkään jatkunut hellejakso on tällä viikolla alkanut jo ruuhkauttaa Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystystä.
Iso osa päivystykseen hakeutuneista on iäkkäitä tai monisairaita. Ongelmat alkavat kasaantua, kun helle on kestänyt pitkään. Yli 65-vuotiaita on tavanomaisestikin jopa puolet päivystyksen kävijöistä, mutta helteellä iäkkäiden osuus korostuu entisestään.
Moni päivystyspotilaista kärsii kuivuudesta ja pitkäaikaissairauksien vaikeutumisesta, kuten sydämen vajaatoiminnasta tai rytmihäiriöistä.
Geriatrian erikoislääkäri Riikka Kettunen sanoo, että helteistä kannattaisi jutella lääkärin kanssa jo ennakkoon.
– Monella iäkkäällä on käytössä lukuisia eri lääkkeitä. Esimerkiksi nesteenpoistolääkitystä voisi keventää kesällä, kun elimistö haihduttaa jo valmiiksi helteellä paljon enemmän nestettä, Kettunen sanoo.
Muita ennakoivia toimenpiteitä olisivat riittävä nesteytys ja mahdollisimman viileässä oleskelu. Myös riittävä syöminen on tärkeää, jotta voimat eivät ehtyisi.
– Usein iäkkäät pukeutuvat paksusti, vaikka on helle. Jollain tavalla oloa pitäisi saada viilennettyä, eli ainakin vähennettyä vaatetta ja koittamalla pitää asunto mahdollisimman viileänä.
Viime kesänä KYSin päivystys oli tavallista hiljaisempi koronatilanteen vuoksi, sillä ihmiset eivät liikkuneet totutussa määrin. Tänä vuonna päivystys on jälleen vilkastunut jo ennen helteitäkin.
Helleruuhkaan on pyritty vastaamaan lisäämällä hieman päivystyksen työntekijämäärää, mutta valtakunnallisen hoitajapulan kanssa kamppaillaan myös KYSissä.
Lisää Pohjois-Savon uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.