EU:n ympäristöministerit ovat koolla ensi kertaa sen jälkeen kun EU-komissio julkisti laajan paketin ehdotuksia ilmastotoimiksi viime viikolla. Paketin avulla Eurooppa aikoo leikata ilmastopäästöjään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
Suomesta kokoukseen Slovenian Ljubljanassa osallistuu ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.).
Kokouksessa pakettiin suhtauduttiin ”yllättävänkin positiivisesti”.
– Kaikki maat etelästä pohjoiseen ja lännestä itään ovat ymmärtäneet sen, että ilmastotoimia tarvitaan ja että niillä on kiire, Mikkonen sanoo.
Liikenteen ja lämmityksen päästökauppa herätti epäilyjä
Eniten keskustelua herätti liikenteen ja lämmityksen päästökauppa.
– Se herätti eniten epäilyksiä. Suomi suhtautuu siihen avoimesti. Eli katsotaan millainen malli olisi ja ei tyrmätä sitä heti. Kaikissa maissa liikenteen päästöjen vähentäminen on iso haaste, Mikkonen kertoo.
Monet maat, kuten Suomi, painottivat, että päästökaupan alaisten vähennysten rooli voisi silti olla suurempi, kuin mitä paketissa nyt on esitetty.
Päästökauppa on osoittautunut EU:n tehokkaimmaksi aseeksi ilmastonmuutosta vastaan.
Saastuttaminen kallistuu kun päästöoikeuksien hintoja kiristetään.
– Yllättävää oli myös se, että polttomoottorien kielto sai aika vähän kritiikkiä, Mikkonen kertoo.
Esimerkiksi Saksa ja Ranska ovat aiemmin kertoneet, etteivät ne hyväksy uusien polttomoottoriautojen kieltoa vuonna 2035.
Ilmastopakettia puidaan tulvakatastrofin varjossa
Ympäristöministerit kokoontuivat puimaan ilmastopakettia samalla kun läntisessä Euroopassa aloitellaan tuhoisten tulvien raivaus- ja jälleenrakennustöitä.
Mikkosen mukaan tulvat puhuttivat myös kokouksessa. Katastrofi toi ilmastonmuutoksen vaikutukset konkreettisesti esille Euroopassa, Mikkonen sanoo.
– Jos mitään ei tehdä, se on taloudellisesti kaikkein raskainta.
Mahdollisuudet teollisuudelle nousivat Mikkosen mukaan esiin monessa puheenvuorossa.
– Eurooppa tulevaisuudessakin nojautuu vahvasti teollisuuteen. Se, että pystymme olemaan muutoksen etujoukoissa, tarkoittaa myös eurooppalaisen kilpailukyvyn parantumista, Mikkonen sanoo.
Hiilitulleihin ja siihen liittyviin mekanismeihin suhtauduttiin Mikkosen mukaan avoimesti.
– Painotimme hiilivarastojen ja nielujen tärkeyttä, ja samanaikaisesti metsien kestävän käytön huomioimista, Mikkonen kertoo.
Ilmastopakettiin kuuluu myös taakanjakoasetus, jossa jäsenmaille asetetaan aiempaa tiukemmat kansalliset päästövähennystavoitteet. Suomi on niiden maiden joukossa, jotka joutuvat leikkaamaan päästöjään eniten.
Puhetta myös pölyttäjistä
Ministerien on vielä tänään määrä pohjustaa EU:n kantaa marraskuussa järjestettävään YK:n Glasgow’n ilmastokokoukseen.
– EU:n omat toimet ovat tärkeitä, jotta saadaan riittävän kattava tulos YK:ssa aikaiseksi, Mikkonen sanoo.
Huomenna käsitellään luonnon monimuotoisuutta.
– Pölyttäjien väheneminen on tehnyt luontokatoa hyvin näkyväksi, Mikkonen sanoo.
– Se on myös meidän ruokaturvan kannalta ihan ykköskysymys.
Lue myös: