Viime maaliskuussa Metsähallituksen asiantuntijat nukuttivat Kainuun metsäpeuralaumasta neljä vaadinta eli täysikasvuista naarasta. Eläinlääkärin valvonnassa vaatimet kuljetettiin Kuhmosta Keski-Suomeen Karstulaan.
Toukokuussa Karstulan Aittosuolla kuuden hehtaarin totutustarhassa vaatimille syntyi kolme vasaa. Emät vasoineen päästettiin vapauteen viime viikolla.
– Toivotaan, että nämä tarhassa syntyneet vasat kiinnittäisivät vaatimet sille seudulle, eivätkä marssisi takaisin Kainuuseen, sanoo MetsäpeuraLIFE -hankkeen projektipäällikkö Sakari Mykrä-Pohja Metsähallituksesta.
Eläinten siirrossa on kyse ennen kaikkea geenien siirtämisestä, sillä alueella on jo elinvoimainen määrä peuroja.
Suomenselällä vaeltaa 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa sinne palautettu metsäpeurakanta, jonka perimän pohjana on yhteensä kymmenkunta yksilöä.
Alkuvuonna tehdyn laskennan mukaan Suomenselällä on liki 2000 metsäpeuraa.
Nyt vapautettujen Kainuun kantaan kuuluvien eläinten toivotaan monimuotoistavan Suomenselän metsäpeurojen perimää.
Kainuun populaatio sai alkunsa 70–80 vuotta sitten, kun silloisen Neuvostoliiton puolelta vaeltaneet metsäpeurat asettuivat Suomeen. Tuoreimman laskennan mukaan niitä on nyt noin 800.
Villi ja kesy pidetään erillään
Karstulan täydennysistutus on osa metsäpeuran kannanhoito- ja suojeluhanketta.
MetsäpeuraLIFE pyrkii muun muassa palauttamaan metsäpeurakannan myös Suomen länsirannikolle. Laji on kuulunut Suomen luontoon jo jääkaudesta lähtien.
– Se on meidän oma alkuperäinen lajimme. Suomen metsäseudut olivat keskiajalla metsäpeuran asuttamia, mutta se pyydettiin loppuun 1900-luvun alussa, kertoo Mykrä-Pohja.
Hankkeen aikana Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistoihin on siirretty metsäpeuroja sekä tarhoista, että muista populaatioista.
Ulkonäöltään metsäpeuran sekoittaa helposti poroon. Eikä mikään ihme, sillä ne ovat samaa lajia.
Poro on ihmisen ajan myötä kesyttämä tunturipeura, mutta metsäpeura pysynyt villinä. Ja sellaisena se halutaankin pitää, sanoo Mykrä-Pohja.
– Hankkeessa tehdään töitä sen eteen, että metsäpeuran perimä pysyy puhtaana poron geeneistä.
Metsäpeura halutaan pitää sellaisena kuin se on, eli villinä ja vahvana.
Mitä ajatuksia artikkeli herätti? Voit keskustella aiheesta tässä lauantaihin 31.7. kello 23 saakka.
Lue lisää: