Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Kalajoen palo keskeytti rakennustyöt Suomen suurimmassa tuulivoimapuistossa Mutkalammilla

Rakennustyömaalta evakuoitiin 150 ihmistä. Kukaan ei ole loukkaantunut palon vuoksi. Kolmeen tuulivoimalan pohjaan on jäänyt jälkiä palosta. Lisäksi aliurakoitsija Destian pieni nosturi sekä auto jäivät leviävän palon alle.

Mutkalammen työmaa-alue jouduttiin evakuoimaan maastopalon vuoksi.
Mutkalammin työmaa-alue jouduttiin evakuoimaan maastopalon vuoksi. Kuva: Dirk Hammer / Vestas
  • Päivi Annala

Kalajoen suuri maastopalo on keskeyttänyt työt myös rakenteilla olevassa Suomen suurimmassa tuulivoimapuistossa.

Mutkalammin tuulivoimapuiston rakennuttaja Neoen Finlandin maajohtaja Jerri Loikkanen kertoo, että rakennustyömaalta evakuoitiin 150 ihmistä.

Työt tuulivoimapuistossa ovat alkuvaiheessa, alueella on tehty pääasiassa maansiirtotöitä. Myös muutamia tuulivoimaloiden pohjia on tehty, joista Loikkasen mukaan kolmeen on jäänyt palosta jälkiä. Lisäksi aliurakoitsija Destian yksi nosturi sekä auto jäivät leviävän palon alle.

Loikkanen toteaa vaurioiden olevan tässä vaiheessa vähäisiä, mutta palo aiheuttaa väistämättä rakentamisaikatauluun viivästyksen, jonka kestoa hän ei osaa tässä vaiheessa arvioida.

Mutkalammin tuulipuisto sijaitsee Kalajoen, Kannuksen ja Kokkolan alueella ja tuottaa valmistuessaan 404 megawattia sähköä vuodessa.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.