Opiskelija-asunnot menevät nyt kuumille kiville, mutta vapaana on vielä joitakin soluhuoneita. Kuopion opiskelija-asuntoyhtiö Kuopakselta kerrotaan, että opiskelija-asuntoihin solmitaan vuokrasopimuksia joka päivä ja hakemuksia tulee tasaisesti.
Kuopaksella on vielä vapaana noin sata soluhuonetta sekä toistakymmentä perheasuntoa. Loppujen soluasuntojen odotetaan täyttyvän elokuun aikana Kuopiossa.
Kuopaksen hallinto- ja kehittämispäällikkö Atte Koskela kertoo, että opiskelija-asuntojen kysyntä on nyt palautunut normaalille ennen koronapandemiaa edeltäneelle tasolle.
Koronapandemian aikana korkeakoulut olivat pääasiassa etäopetuksessa, joten etenkään uusia opiskelijoita ei Kuopioon paljoa saapunut. Nyt uusia opiskelijoita on alkanut tulla kaupunkiin sekä myös vaihto-opiskelijoita.
Koskela vinkkaa, että hakemuksia kannattaa edelleen laittaa opiskelija-asuntoon, vaikka asuntoja onkin enää vähän jäljellä, sillä peruutuksia voi aina tulla.
Kaikki asuntoa hakeneet, joille asuntoa on tarjottu, eivät ilmoita määräajan kuluessa ottavansa asuntoa vastaan. Näin asuntoja voi vapautua enemmän kuin niitä tällä hetkellä on vapaana.
Kuopiossa Kuopaksella jono soluista yksiöihin on puolesta vuodesta vuoteen. Useimmat opiskelija-asuntojen asujista asuvat ensiksi solussa ja vaihtavat sen jälkeen yksiöön.
Opiskelija-asuntoyhtiöiden keskimääräiset vuokrat ovat Kuopiossa 13,24 euroa neliöltä, Joensuussa 11,85 euroa neliöltä.
Kuopion toisen asteen oppilaitoksissa, Savonia-ammattikorkeakoulussa sekä Itä-Suomen yliopistossa palataan tänä syksynä laajalti lähiopetukseen.
Esimerkiksi Itä-Suomen yliopistossa aloittaa opiskelun tänä vuonna vajaat 3 000 uutta opiskelijaa: heistä Kuopiossa vajaat 1 200 ja Joensuussa noin 1 700.