Suunnistavat Vaarat
Sodankyläläisessä Vaaran perheessä osallistumiskertoja Jukolan viestiin on yhteenlaskettuna yhtä vaille 40. Napapiiri-Jukolassa perhe on mukana niin starttiviivalla kuin talkooporukoissa.
Koko sodankyläläinen Vaaran perhe on hulluna suunnistukseen. Äiti Annika, isä Keijo ja tytär Iina osallistuvat Jukolaan, nuorimmaisen ikä ei vielä riitä.
Tämä on rakas laji, jossa saa liikkua luonnossa ja samalla saa miettiä ja käyttää päätään.
Annika Vaara
Rakkaudesta lajiin jotain kertoo se, että kaikki kolme ovat mukana paitsi kovassa kisassa, myös auttamassa järjestäjiä talkoolaisina.
Tapahtuma tarvitsee työntekijöitä ja mielellään lähden sinne katselemaan talkoolaisen näkökulmasta näitä asioita.
Annika Vaara
Tunnelma on reipas ja rento. Vaikka puhutaan kilpailusta, mitä se huipuille tietysti on, niin muille se on mukava tapahtuma.
Keijo Vaara
Keijo Vaaralle startti on kahdeksastoista kerta, Annika Vaaralle peräti 21.
Ensimmäinen startti oli sekin Lapissa: Pyhä-Luostolla vuonna 1994. Muistorikas kartta on yhä tallessa.
Ensikertalainen Iina on käynyt vanhempien kanssa maastoja läpi ennen starttia.
Totta kai se vähän jännittää, kun ei ole aiemmin osallistunut niin suureen suunnistuskilpailuun.
Iina Vaara
Napapiiri-Jukolan starttiviivalla on eri sarjoissa yhteensä 12 500 suunnistajaa. Tavallisesti määrä on paljon isompi.
Kisan siirto koronarajoitusten vuoksi kesäkuulta elokuun lopulle muutti myös sen luonteen. Toivottua keskiyön aurinkoa ei ole.
Olen meidän kakkosjoukkueessa aloittamassa ja pitkä pimeä yö on luvassa. Vähän jännittää, mutta uskon, että siitä selvitään.
Keijo Vaara
Osa harrastajista on jäänyt pois myös koronan pelosta. Massalähtöä on arvosteltu.
Jos elämme siellä kuin siat pellossa, niin tehdään hirmuisesti vahinkoa itselle ja koko lajille. Kyllä meidän täytyy olla vastuullisia.
Keijo Vaara
Tekijät
Pekka Viinikka
Antti Heikinmatti
Kuvat:Antti Mikkola
Julkaistu 20.8.2021 11:01