Kittilän kunta on esittänyt pohjoisten maanteiden kunnostamista liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakalle. Kittilän kunnan edustajat tapasivat ministeri Harakan Teams -neuvottelussa maanantaina.
Kittilän kunnanjohtaja Antti Jämsénin mukaan ministerin tietoon tuotiin kaikkien Kittilässä olevien teiden tämänhetkinen kunto.
– Totesimme, että soratiet ja myös päällystetyt tiet ovat kunnassa huonossa kunnossa, Jämsén sanoo.
Ministerille esitettiin muun muassa maanteiden Köngäs-Tepasto, Köngäs-Pokka ja Tepasto-Raattama soratieosuuuksien kunnostamista. Esiille tuotiin myös peruskorjauksen tarpeessa olevat valtion ylläpitämät yleiset liikenneväylät, kuten Kittilän kirkonkylän keskustan kohdalla Kantatie 79.
Kittilän kunnan soratiet ovat huonossa kunnossa, mikä aiheuttaa liikenneturvallisuus-, sairaankuljetus- ja kalustoriskejä kuntalaisille, matkailuelinkeinolle, teollisuudelle ja puuhuollolle. Kittilän kunta edellyttää, että alueella olevien valtion tiestöön kuuluvien sorateiden hoitoon ja ylläpitoon kiinnitetään tarpeeksi huomiota etenkin kelirikkoaikoina.
Kittilän perustienpito kustantaa sorateillä noin 450 000–600 000 euroa vuodessa ja päällystetyillä teillä noin 950 000–1 200 000 euroa vuodessa.
Juttuun lisätty 24.8.2021 kello 15:07 kunnanjohtajan kommentti.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.