Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Googlelta iso avustus Kotkan kulttuuribussille – lastenkulttuuria halutaan viedä kirjastoauton kyydissä kaupungin eri osiin

Kotkan kaupunki kehittää uudenlaista kulttuuritoimintaa. Kulttuuribussi veisi lastenkulttuuria kaupungin eri alueille, joissa kulttuuritarjontaa on vain vähän.

Kirjoja Kotkan kirjastoautossa
Kotkan kirjastoauto muutetaan kirjaston kanssa sovittavan kuukausittaisen aikataulun mukaan kulttuuribussiksi. Kuva: YLE / Mari Pekkanen
  • Miina Sillanpää

Google osallistuu Kotkan kaupungin kulttuuribussin kehittämiseen.

Datayhtiö on myöntänyt hankkeelle 50 000 dollaria, eli noin 48 500 euroa.

Tarkoitus on, että Kotkan kirjastoauton kyydissä viedään säännöllisesti lastenkulttuuria kaupungin eri osiin. Kulttuuribussi lähtee liikkeelle lokakuussa.

Kotkan lastenkulttuurin kehittämispäällikön Pia Lunkan mukaan kulttuuribussi on kotipesä taiteilijoille ja kulttuuritoiminnalle. Bussi toimisi alustana, jolla kulttuuri- ja taidesisältöjä viedään koulujen, päiväkotien ja perheiden saavutettavaksi.

Aiemmin hankkeelle on jo saatu 50 000 euroa opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.