Sulkava aikoo peruskorjata urheilukenttänsä.
Sulkavan kunnan investointisuunnitemassa on varattu urheilukentän peruskorjaukseen tälle vuodelle 150 000 euroa ja ensi vuodelle 200 000 euroa.
Sulkavan kunnan kiinteistöpäällikkö Antti Hulkkonen kertoo, että urheilukentän nykyinen kunto on ränsistynyt ja kenttä vaatii peruskorjausta. Kentälle ei ole tehty korjauksia pitkään aikaan, joten korjausvelkaa on Hulkkosen mukaan kertynyt.
– Haasteena kentän peruskorjaukselle on kunnollisten perustusten toteuttaminen, jotta routavaurioilta säästytään. Massanvaihtoa tai routaeristystä, tai näitä molempia joudutaan tekemään isossa mittakaavassa.
Elokuussa käsiteltiin edellisen kerran urakkaan liittyviä tarjouksia. Tuolloin todettiin, että kaikki tarjoukset osoittautuivat hankintaan varattuihin määrärahoihin nähden liian kalliiksi. Hankintaan varatut määrärahat eivät olisi riittäneet urakan toteuttamiseen. Uusi tarjouskilpailu päättyy ensi viikon keskiviikkona.