Etelä-Pohjanmaalla kunnat ja kuntayhtymät ovat aloittamassa välittömästi kolmansien koronarokotusten ajanvarauksia. Esimerkiksi Seinäjoen ja Isonkyrön ajanvaraus on avautunut tänään keskiviikkona.
Kolmannet rokotukset pääsevät käyntiin maakunnassa syys–lokakuun vaihteessa. Ensimmäisenä koronarokotteen saavat syvästi immuunipuutteiset henkilöt. Huonon vastustuskyvyn vuoksi heidän rokotuksensa toteutetaan nimenomaan ajanvarauksella, ei yleisillä rokotuspaikoilla.
– Immuunipuutteiset henkilöt ovat yleensä erikoissairaanhoidon asiakkaita, joten erikoislääkärit ja -hoitajat opastavat myös potilaitaan ottamaan kolmannen rokotuksen, kertoo infektioylilääkäri Elina Kärnä Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä.
Immuunipuutteisten jälkeen kolmannet rokotukset etenevät sotetyöntekijöihin, jotka saivat molemmat rokotukset jo alkuvuodesta lyhyellä rokotusvälillä. Tämän jälkeen kunnissa siirrytään hoivalaitosten henkilökunnan ja asiakkaiden rokotuksiin.
– Rokotteita meillä riittää. Niistä tämä ei jää kiinni, Elina Kärnä toteaa.
Kolmas rokote samaa kuin toinen annos
THL on ohjeistanut kuntia tarjoamaan kolmatta rokoteannosta osana perusrokotesarjaa niille 12 vuotta täyttäneille, jotka taudin tai hoidon vuoksi ovat voimakkaasti immuunipuutteisia.
Voimakkaasti immuunipuutteiseksi katsotaan seuraavat ryhmät: elinsiirto, kantasolusiirto, vaikea tai keskivaikea synnynnäinen immuunipuutos, immunosuppressiivinen syöpähoito, autoimmuunisairauksien hoito immunosuppressiivisilla biologisilla lääkkeillä tai JAK-estäjillä, dialyysi ja vaikea krooninen munuaisten vajaatoiminta, pitkälle edennyt tai hoitamaton HIV tai lääkärin arvioima muu vaikea-asteinen immunosuppressiivinen tila.
Kolmas annos voidaan antaa, kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta. Kolmas rokoteannos annetaan ensisijaisesti samaa valmistetta kuin toinen rokoteannos.
Seinäjoella rokotuspisteenä on Kirkonkrannin aikuisneuvola ja Isossakyrössä neuvola torstaina 30.9.2021 klo 14–16.