Suomessa valmistaudutaan poikkeuksellisen vilkkaaseen juhlakauteen.
Ihmiset odottavat parempia aikoja, kun koronarajoituksia puretaan vauhdilla. Aluehallintoviraston määräämät yleisötilaisuuksia koskevat kokoontumisrajoitukset poistuvat viimeisenä pääkaupunkiseudulta huomenna perjantaina.
Rajoitukset poistuvat sopivasti pikkujoulukauden alla. Monet yritykset valmistautuvat nyt etäjuhlien jälkeen perinteisiin pikkujouluihin, joissa työntekijät kokoontuvat yhteen juhlimaan. Lisäksi muotiliikkeet odottavat asiakasvirtojen kasvua.
Ei kiirettä vaatekaupoilla
Koronapandemia vaikutti muotialaan siten, että monet suomalaiset suuntasivat vaateostoksille marketteihin. Nyt rajoitusten hellittäessä muotikaupoissa on nähtävissä piristymisen merkkejä.
– Liikevaihto on kyllä noussut, mutta vielä ei olla vuoden 2019 tasolla. Suomalaiset ovat käynnistyneet hitaasti ja he kaipaisivat vielä lisää kannustusta elämiseen, sanoo suomalaisen muotialan yhteisö Fashion Finlandin liiketoimintajohtaja Sami Sykkö.
Sykön mukaan moni kauppias odottaa kaupan piristyvän lokakuun puolivälin jälkeen toden teolla, kun juhlavaatekausikin alkaa.
– Kun ihmiset palaavat takaisin työpaikoilleen, tarvitaan uutta päälle pantavaa. On aivan selvää, että etätöissä ollessa ihmiset eivät ole ostaneet muotivaatteita.
Kävijämäärien kasvun lisäksi muotikaupan piristyminen näkyy ihmisten käyttäytymisessä vaateostoksilla.
– Ihmiset kiertelevät, katselevät ja viettävät pidemmän aikaa sovituskopeissa. Koronapandemian alussa he tulivat tekemään yhden täsmäostoksen ja poistuivat.
Sykön mukaan juhlavaatteita kysellään nyt päivittäin. Se kertoo siitä, että käsillä voi olla paras juhlakausi pitkään aikaan.
– Eräs kauppias kertoi, että vuoden aikana kukaan ei kysynyt bleisereitä. Nyt niitä kysytään taas.
Juhlavaatteita ei välttämättä ole ostettu sisään samalla tavalla kuin ennen koronapandemiaa, koska viime vuosi meni huonosti. Lisäksi alkukeväästä ei tiedetty, millainen koronatilanne on syksyllä. Se ei kuitenkaan huoleta Sykköä niin paljon kuin asiakkaiden siirtyminen markettien puolelle.
Sykön mukaan alalla ollaan todella huolissaan siitä, että tilanne ei jäisi pysyvästi tällaiseksi.
– Yksi kauppias kertoi yrityksen ruotsalaisten johtajien vierailleen Suomessa äskettäin.Ruotsalaiset eivät voineet käsittää, että suomalaiset ostavat vaatteet marketeista.
Kasteelle jopa yksivuotiaita
Syyskuussa kirkollisia toimituksia on pidettu paljon. Erityisesti kastetilaisuuksia järjestetään nyt runsaasti, sillä niiden suunnitteleminen ja järjestäminen on nopeampaa kuin esimerkiksi häiden. Kasteita annetaan selvästi isommille vauvoille kuin yleensä.
– Kasteita on annettu jopa yksivuotiaalle lapsille, mikä on harvinaista. Yleensä kastettava on noin pari kuukautta vanha. Kastetilaisuuksia on selvästi jäänyt järjestämättä korona-aikana, kertoo Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallituksen asiantuntija Terhi Paananen.
Paanasen mukaan papeilla on saattanut olla jopa neljä kastetilaisuutta samana viikonloppuna.
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalon mukaan yhteisöllisyyden kaipuu on ollut selvästi nähtävissä.
– Ihmisten kaipuu tulla yhteen ja juhlia on korostunut. Tämä näkyy nyt syksystä alkaen myös jumalanpalveluksissa, Keskitalo toteaa.
Rokotusten edistyessä ihmisillä on rohkeutta kokoontua suurempiinkin tilaisuuksiin. Etenkin häätilaisuuksien väkimäärissä on Oulun hiippakunnassa ollut kasvua.
Esimerkiksi Rovaniemen kirkossa heinäkuu 2022 on jo varattu täyteen. Myös Oulun suosituimman hääkirkon, Oulujoen kirkon vihkivarauksia on hieman enemmän kuin koronaepidemiaa edeltävinä vuosina.
Helsingin hiippakunnasta taas kerrotaan, että avioliittoon vihkimisten kohdalla tilanne ei ole vielä palautunut täysin koronaa edeltävälle tasolle. Vihkiaikoja on edelleen hyvin saatavilla niitä haluavaille.
Pikkujoulusesongille kovat odotukset
Matkailu- ja ravintolapalvelualan etujärjestön MaRan mukaan alalla odotetaan hyvää pikkujoulusesonkia.
– Kun kaikki rajoitukset poistuvat, voi tulla kaikkien aikojen pikkujoulusesonki. Pikkujoulukauteen sisältyy paljon odotuksia yrityksissä, kun moni näkee useiden kuukausien jälkeen työkavereita livenä, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo.
Lapin mukaan ravintola-alalla on huomattu selvästi ihmisissä patoutunutta tarvetta päästä juhlimaan. Ihmisiä on liikkeellä paljon normaalia enemmän.
– Kesästä asti on huomattu selvästi, että rahaa on jäänyt säästöön ja sitä on käytetty kotimaassa juhlimiseen. Ihmiset käyvät ravintolassa syömässä ja ostavat vähän kalliimpia ruokia ja juomia kuin tavallisesti.
Ravintolarajoitukset pysyvät tällä tietoa vielä voimassa, vaikka muita rajoituksia puretaan. Esimerkiksi laulaminen ja tanssiminen on edelleen kiellettyä osassa maata.
Lue lisää: