"Sokka irti" tarkoittaa turkulaisen Kukkakauppa Tähkän tiloissa sitä, että floristi Inga Sokalla on vauhti päällä. Omistajaa ja juuri vuoden floristiksi valittua Jutta Toivosta ei tarvitse yllyttää mukaan.
Vaikka työkaverit nauravat olevansa välillä kuin apinat pellolla, on asiakaskohtaamisissa aina tilanteeseen sopiva tunnetila päällä. Floristi kohtaa työssään ihmisiä monessa eri elämäntilanteessa.
– Tämähän on tunnetilasta toiseen menemistä. Joskus on tosi raskaitakin päiviä kohtaamisten, ihmisten surun ja menetysten kautta. Vastapainoksi on oltava hyvä meininki taustalla, että jaksaa, Sokka toteaa.
– Koko ajan heittäydytään ja annetaan itsestämme 110 prosenttia. Työ on monella tapaa antavaa, mutta joskus jopa ottavaa. Sen takia on oltava keskinäistä hersyvää huumoria, toisinaan jopa hieman hulluutta ja heittäytymistä. Se on sitä elämän suolaa ja onnekkuutta.
Toivonen sanoittaa kauniisti ammattinsa ytimen: kuljemme kukkien kautta ihmisen elämän matkalla rinnalla.
– Tähän kuuluu voimakkaasti ihmisen elämänmatkalla rinnalla kulkeminen. Pääsemme olemaan ihmisten iloissa ja suruissa todella vahvasti läsnä. Välttämättä muut ihmiset eivät tule ajatelleeksi, miten voimakkaasti kukkien kautta eletään ihmisten elämää.
Kädet työvälineinä
Floristin päivään kuuluu paljon niin sanottua näkymätöntä, tai ainakin asiakkaalle näkymätöntä työtä.
Ennen kuin sidonta on valmis, vaatii kukkien käsittely paljon työtä. Kuormasta otetut leikkokukat käsitellään yksitellen kauppakuntoon: putsataan, laitetaan uusiin vesiin, kylmiöön.
Kukkakaupassa ei ole aikaa ihastella ihania ruusuja, Sokka naurahtaa. Työ on kovaa ja raakaa, asiat eivät vain ilmesty.
– Kädet ovat työkalut. Ainahan se pelottaa, kun on teräaseita käytössä, ettei lipsahda. Ja on toki lipsahtanutkin. Kerran jos toisenkin olen käynyt TYKSin ensiavussa tikattavana, Toivonen näyttää käsistään työn jättämiä jälkiä.
Lue myös: