Metsäteiden kunnostukseen tarkoitettuja tukirahoja on yhä runsaasti tarjolla.
Metsänhoidon Kemera-tukia on maksettu teiden perusparannustöihin elokuun loppuun mennessä 90 000 euroa. Määrä on selvästi enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, tuolloin summa oli 39 000 euroa.
Vaikka summa on kohonnut selvästi, tukea on yhä paljon käyttämättä. Erityisasiantuntija Noora Pyykkö Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalasta arvioi, että rahoista käytetään vain yksi kolmasosa.
– Sitä tosissaan on tarjolla ja hakemusten käsittelyajat ovat lyhyitä, ruuhkia ei ole, joten senkin puolesta toiminta on hyvin jouhevaa, sanoo Noora Pyykkö.
Kemera-tuki metsäteiden perusparannukseen on maakunnassa 50 prosenttia kustannuksista. Esimerkiksi Lapissa kustannuskorvaus on enemmän, 60 prosenttia.
Metsätien kunnostaminen maksaa arviolta 15 000–20 000 euroa kilometriltä. Kemera-tuet myöntää Metsäkeskus.
Mittavien kustannusten lisäksi metsätien peruskorjausta jarruttaa esimerkiksi työn suunnittelu, johon ei enää saa entiseen tapaan täyttä korvausta. Eikä aloittaminen ole helppoa.
– Kerta kaikkiaan ei tiedetä, mistä pitäisi aloittaa. Tiekunta olisi hyvä olla olemassa, mutta jos ei tunneta vaikka viereisten metsätilojen omistajia, niin ei ole mahdollista saada edes vireille tiekuntaa, pohtii Noora Pyykkö.