32-vuotias Ding Ma astelee rivakasti Lappeenrannan keskustan yhteen korkeimmista rakennuksista. Tämä muutaman kerroksen korkuinen maakuntagalleria ei tietenkään ole mitään verrattuna miljoonien asukkaiden Shanghain pilvenpiirtäjiin, joiden katveessa Ding Ma on tottunut työskentelemään.
Kiinan pilvenpiirtäjät hän on jo jättänyt taakseen. Niiden juurelta hän kuitenkin katsoi Suomea kohti, kun vuonna 2013 aloitti työt Suomen Shanghain pääkonsulaatissa.
Silloin hän yritti saada selville, mitä shanghailaiset tietävät Suomesta.
Esiin nousi kolme hahmoa: joulupukki, Kimi Räikkönen ja Angry Birds.
– Shanghailaiset tiesivät Suomen näistä hahmoista. Niiden kautta ihmiset loivat mielikuvansa Suomesta.
Samanlainen selvitys tehtiin kolme vuotta myöhemmin eli vuonna 2016. Vastaukset olivat erilaisia, ja Ding Ma tyytyväinen. Olihan hänen tehtävänään vastata Shanghaissa Suomen maakuvasta.
– Pystyimme laajentamaan ymmärrystä Suomesta, ja sitä kautta myös luomaan yhteistyömahdollisuuksia niin kaupungeille kuin yrityksille, kertoo Ding Ma.
Nyt Suomesta tiedettiin, että maa on koulutus- ja innovaatiojärjestelmältään maailman huippua, tasa-arvoinen ja avoin yhteiskunta ja vieläpä yksi maailman turvallisimmista maista.
Nyt Ding Ma asuu Lappeenrannassa eikä kuulemma muuta pois ikinä. Syyn hän on luvannut paljastaa.
Ding Man äänestä kuulee, ettei hän ole alun perin näiltä nurkilta kotoisin. Miehen puheessa on selvä, mutta kuitenkin lievä turkulainen nuotti – kuin äänessä olisi Matti tai Teppo.
Mutta alun perin Ding Ma on kiinalainen. Hän muutti 4-vuotiaana vanhempiensa kanssa Kiinasta Turkuun.
Ma laitettiin saman tien ruotsinkieliseen päiväkotiin, joten hän oppi ensin ruotsia.
Ding Man ollessa 6-vuotias vanhemmat lähettivät hänet Kiinaan sisäoppilaitokseen. 11-vuotiaana hän palasi takaisin Turkuun, jossa kävi loppuun peruskoulun ja lukion.
Omien juurien etsintä
Opiskelut jatkuivat Helsingin kauppakorkeakoulussa. Siellä Ding Man piti selvittää itselleen, kuka hän oikeastaan on.
– Minulle tuli identiteettikriisi ja halusin selvittää juuriani. Siksi lähdin aluksi puoleksi vuodeksi vaihtoon Pekingiin Tsinghuanin yliopistoon.
Pekingissä Ding Man reissu venähti lopulta paljon pidemmäksi. Hän jatkoi vuoden ajan työharjoittelua Suomen ulkomaanviennin edistämiseen erikoistuneessa Finpro oy:ssä.
– Kiina tuli elämääni. Valmistuin Aalto-yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2013, minkä jälkeen olin yhteensä viisi vuotta Kiinassa.
Suomen pääkonsulaatissa Ma vastasi Suomen maakuvatyöstä, kunnes työpaikka vaihtui kiinalaiseen Tencent-yhtiöön. Vuonna 2016 Tencent hankki omistukseensa suomalaisen peliyhtiö Supercellin.
– Elämä on ollut edestakaisin sahaamista, mutta vuodesta 2017 lähtien olen ollut Lappeenrannassa. Voin sanoa suoraan, että tietynlainen Kiina-kiintiö tuli täyteen.
Mitä Kiinasta pitäisi ymmärtää?
Nyt Ding Ma on Etelä-Karjalan liiton Aasia-asiantuntija. Hänen tehtävänään on muun muassa luoda niin elinkeinoelämän kuin opiskelijoiden yhteyksiä Aasian ja Etelä-Karjalan välille.
Markkina-alueena Kiina on valtava. Koska Suomen talous pohjautuu merkittävästi vientiin, on Ding Man mielestä hyvä muistaa, että Kiina on yksi potentiaalinen markkina suomalaisille.
– Siitä huolimatta, että se on hyvin kilpailtu markkina-alue. Erityisesti teknologia-alalla Suomella on kilpailuetu. Sitä pitäisi hyödyntää enemmän, samoin Suomen hyvää maa-brändiä, kuten koulutusta ja turvallisuutta.
Ding Man mielestä suomalaisten on hyvä ymmärtää Kiinasta erityisesti kaksi asiaa.
– Ensinnäkin se, että meidän naapurimme Venäjä on suurvalta ja naapurin naapuri Kiina on yhtä lailla suurvalta. Me olemme historiallisesti osanneet toimia suurvallan naapurissa, niin miksipä ei myös Kiinan kanssa.
Toisena asiana Ding Ma korostaa Kiinan valtion ja sen kansan ymmärtämistä.
– Kiinan valtio on tietynlainen, mutta Kiinan kansalaiset ovat toisenlaisia. Ei kannata luoda stereotypioita.
Ma tekee Etelä-Karjalan liitolle podcast-sarjaa Idän ihme, jossa hän haluaa poistaa stereotypioita eli sitä, etteivät suomalaiset ajatteli kiinalaisten olevan vain jonkinlaisia ihmisiä.
– Haluamme tehdä liike-elämän toimintaympäristöä tutuksi. Samoin kulttuuria ja sitä, millaista on elää Kiinassa.
Koulutusta ja rauhaa
On helppo ymmärtää, että jos miljardista kiinalaisesta edes murto-osa saataisiin lomamatkalle Suomeen tai Saimaan ympäristöön, olisi se matkailuelinkeinolle jättipotti.
Ma kertoo, että vuodesta 2017 lähtien aasialaisten matkailijoiden yöpymiset kaksinkertaistuivat joka vuosi. Sitten iski pandemia, ja matkailu loppui. Ideat eivät.
– Meidän kannattaa toki panostaa lomamatkailuun, mutta myös koulutusmatkailuun. Suomella on hyvä maine koulutusmaana. Sitä kautta voidaan saada lisäarvoa matkailijoille ja matkailijaryhmille, sanoo Etelä-Karjalan liiton Aasia-asiantuntija Ding Ma.
Kun Ding Ma muutti Etelä-Kiinan Shenzhenistä Lappeenrantaan, ystävät alkoivat pian kysellä, milloin matka taas jatkuu. Olihan Ding Ma totuttu näkemään ennemminkin isoissa miljoonakaupungeissa kuin pienessä 135 000 asukkaan Etelä-Karjalassa.
– Tällä hetkellä tuntuu, että Lappeenranta on minun kotini, sanoo Ding Ma.
Paikallaan Ding Ma ei ole vieläkään. Hän suorittaa yrittäjyyden diplomi-insinööri-tutkintoa Lappeenrannassa LUT-yliopistossa. Aikaa vie sulkapalloharrastus sekä luottamustehtävä SaiPa-salibandyn puheenjohtajana sekä Lappeenrannan kaupunginvaltuustossa.
Hiljattain Ma pyrki myös Suomen salibandyliiton puheenjohtajaksi, mutta ovi sinne ei auennut.
– Tänä vuonna suoritin myös HHJ- eli hyväksytty hallituksen jäsen -tutkinnon. Sitä kautta mahdollisesti avautuu hallituspaikkoja yrityksissä. Se on yksi mahdollisuus oppia lisää ja tilaisuus hyödyntää omaa kansainvälistä kokemustani.
Lisäksi Ma toivoo, että hänen työnsä Etelä-Karjalan liiton Aasia-asiantuntijana tuottaa hedelmää.
– Olemme saaneet houkuteltua hyvin suuren määrän tutkinto-opiskelijoita Kiinasta Lappeenrantaan. Heidän kauttaan voisimme saada aasialaisia yrityksiä sijoittumaan Etelä-Karjalaan.
Idän ihme -podcastissaan Ding Ma tarjoaa jakson lopuksi jonkun sanonnan. Tämän jutun lukijoille hän tarjoaa tämän:
山重水复疑无路,柳暗花明又一村
Ding Ma kertoo, mitä se vapaasti käännettynä tarkoittaa: “Kun edessä näyttää olevan vuoria ja vesistöjä, mutta ei yhtään tietä, niin jos rohkeasti jatkat eteen päin, voi olla että koivujen ja kukkapuskien takana onkin uusi kylä.”
Oman uuden kylänsä maailmankansalainen Ding Ma löysi Lappeenrannasta, jonka hän tavoitti suurten pilvenpiirtäjien, miljoonien ihmisten ja pakokaasun takaa. On tullut aika, kun edestakaisin sahaaminen loppuu ja katsoa sisimpäänsä.
– On varma, että asuinpaikkani tulee jatkossakin olemaan Lappeenrannassa. On valtavan hieno tunne, kun saa kokea olevansa turvallisessa paikassa, jossa on omat ystäväpiirit ja harrastukset ja jossa pystyy toteuttamaan itseään.