Jyväskylässä käytettyjen vaatteiden kaupassa tarjonta kasvaa ja monipuolistuu. Kierrätettyjä vaatteita (visitjyvaskyla.fi) ovat ydinkeskustassa myyneet tähän saakka lähinnä kirpputorit sekä vaatekierrätykseen erikoistunut UFF.
Ydinkeskustassa sijaitsevassa Kauppakeskus Tawastissa avataan tiistaina 19. lokakuuta uusi second hand -liike.
Liike vuokraa myyntirekkejä viikkohinnoin ja keskittyy erityisesti käytettyihin merkki- ja trendivaatteisiin.
Näillä näkymin pop up -myymälä toimii 12. joulukuuta saakka.
Myymälän ovat perustaneet neljä Jyväskylän Tiimiakatemiassa yrittäjyyttä opiskelevaa nuorta naista.
Yksi heistä, Minka Paananen kertoo, että monessa muussa isossa kaupungissa, kuten Helsingissä ja Turussa on kierrätysmuotiin erikoistuneita second hand -liikkeitä.
Paananen näkee, että käytettyjen vaatteiden kauppa voisi kiinnostaa Jyväskylässä erityisesti ainakin opiskelijoita sekä 25-40-vuotiaita.
Paanasen mukaan Jyväskylässä aloittava Happy second ei rajaa myyntiin tuotavien vaatteiden merkkejä, mutta toivoo, että vaatteet ovat puhtaita, ehjiä ja hyväkuntoisia.
Avajaisviikoksi uuden second hand -myymälän vaaterekeille on riittänyt Paanasen mukaan hyvin kysyntää.
Lue myös: