Tulorajan ylitys ja korkeampi verotus uhkaavat loppuvuodesta noin 37 500 keskisuomalaista. Verohallinnon arvion mukaan näin moni ylittää tulorajansa, jos tuloja kertyy samaan tahtiin kuin tammi–syyskuussa. Jos tuloraja ylittyy, tuloja verotetaan korkeammalla lisäprosentilla.
Valtakunnallinen arvio tulorajansa ylittävien henkilöiden määrästä on samansuuruinen kuin edeltävinä vuosina vastaavaan aikaan.
Verohallinto suosittelee tekemään uuden verokortin, jos tuloraja näyttää ylittyvän. Uuden verokortin tiedot ehditään vielä huomioida loppuvuoden tulojen yhteydessä. Verokortin tulorajan voi tarkistaa Verohallinnon OmaVero-palvelusta.
Verohallinto on tänä vuonna ensimmäistä kertaa lähettänyt sähköpostimuistutuksia henkilöille, joiden veroprosentti vaikuttaa alkuvuoden tulojen perusteella liian matalalta. Muistutuksen saa, jos on ottanut Suomi.fi-viestit käyttöön. Tänä ja viime vuonna on lisäksi kokeiltu tekstiviestillä muistuttamista.