Puolustusvoimien yhteistupakokeilu jatkuu varuskunnissa vuoden 2022 loppuun saakka.
Yhteisiin tupiin majoittumista myös laajennetaan alkuvuodesta kaikkiin varusmiehiä kouluttaviin joukko-osastoihin paitsi lennostoon, Puolustusvoimat tiedottaa.
Puolustusvoimien tarkoituksena on kerätä vielä ensi vuoden ajan kokemuksia ja tietoa yhteismajoituksen onnistumisesta joukko-osastoista eri puolilta Suomea.
Kokeilu laajenee myös Rajavartiolaitoksen Pohjois-Karjalan rajavartiostoon.
Puolustusvoimien sosiaalipäällikkö Hannu Maijanen toteaa tiedotteessa, että sekä varusmiehet että palkattu henkilöstö ovat kokeneet yhteistupiin majoittumisen positiivisena ja tähän mennessä onnistuneena kokeiluna.
Maijasen mukaan yhteismajoitus on parantanut kokeilun perusteella ryhmien kiinteyttä, palvelun sujuvuutta, tiedonkulkua ja myös tehostanut tilojen käyttöä.
– Varusmiehet ovat kokeneet, että majoitusjärjestelyt ovat edistäneet myös tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, Maijanen sanoo tiedotteessa.
Samaan tupaan ei pakoteta
Yhteistupakokeilussa varusmiehet majoittuvat samoihin tupiin sukupuolesta riippumatta, mikäli he suostuvat kokeiluun. Samaan tupaan ei ole siis pakko mennä. Suostumus kokeiluun pitää saada kaikilta samaan tupaan majoittuvilta.
Varusmiehillä on myös oikeus peruuttaa antamansa suostumus milloin tahansa.
Yhteistuvissa majoittuville naisille ja miehille on erilliset suihku- ja wc-tilat.
Yhteismajoituskokeilun taustalla on ajatus yhdenvertaisuuden edistämisestä.
Naisten keskuudessa armeijaan lähdön suosio on ollut kasvussa. Tänä vuonna vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki 1 675 naista, mikä on ennätysmäärä.
Yhteismajoituskokeilu alkoi vuonna 2020 Maavoimissa, Maasotakoulun reservinupseerikurssilla sekä Kainuun ja Karjalan prikaateissa. Tänä vuonna kokeilua on laajennettu Rannikkoprikaatiin ja Ilmasotakouluun.
Kokeilu koskee majoittumista kasarmeilla, eikä se Puolustusvoimien mukaan aiheuta muutoksia maastoharjoitusten majoitusjärjestelyihin.
Maastoharjoituksissa ja Merivoimien aluksilla yhteismajoitus on ollut käytössä naisten vapaaehtoisen asepalveluksen alkamisesta lähtien.
Korjaus 8.11. klo 16.36: Yhteismajoitus on ollut käytössä myös maastoharjoituksissa naisten vapaaehtoisen asepalveluksen alkamisesta lähtien. Jutussa tämä jäi aluksi mainitsematta.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 9.11. klo 23:een saakka.
Lue myös:
Puolustusvoimien yhteistuvissa majoittuneista enemmistöllä hyviä kokemuksia kokeilusta