Puumalassa iloitaan YK:n lastenjärjestön Unicefin tiistaina myöntämästä lapsiystävällisen kunnan palkinnosta. Sen myötä Puumala liittyy niiden 15 suomalaiskunnan joukkoon, jotka ovat saaneet lastenjärjestöltä vastaavan tunnustuksen.
– Puumalalaiset ovat tästä tosi ylpeitä, ja ihmiset ovat innoissaan. Tämä on ollut kahden ja puolen vuoden työ, sanoo palvelujohtaja Anne Julin.
Puumalan kohdalla tunnustusta perustellaan muun muassa lasten yhdenvertaisuuden parantamisella harrastuskyytien, leikkipuistojen kesätoiminnan ja maksuttoman varhaiskasvatuksen avulla.
Lapsia ja nuoria kuullaan
Puumalassa on myös kiinnitetty huomiota siihen, että lapset ja nuoret saavat osallistua heitä koskeviin päätöksiin.
Esimerkiksi päiväkodissa lapsilta kysytään, mitä ja miten asioita halutaan tehdä ja koulussa oppilaat otetaan mukaan teemapäivien suunnitteluun.
– Esimerkiksi harrastuksissa toimintatapoja on muutettu niin, että jokaiselta lapselta kysytään, mikä heitä kiinnostaa. Koulut, nuorisojärjestöt ja seurakunnat ovat sitten suunnitelleet toimintaa sen mukaan, Julin sanoo.
Lastenhoitajana työskentelevän Asta Kurosen mukaan myös päiväkodissa jokaiselta lapselta kysytään nykyään päivittäin, mitä he haluavat leikkiä.
– Ketään ei ohjata leikkimään esimerkiksi autoilla tai barbeilla, vaan he saavat itse valita, Kuronen sanoo.
Puumalassa on muun Suomen tavoin kärvistelty pitkään alhaisen syntyvyyden kanssa, ja esimerkiksi tänä vuonna lapsia on syntynyt kuntaan vain kolme.
Lieneekö silkkaa yhteensattumaa Unicef-tunnustuksen kanssa, mutta ensi vuonna syntyvyys Puumalassa hypähtää kerralla, kun uusia vauvoja on tulossa tällä tietoa peräti 13, kertoo palvelujohtaja Julin.
Yksi perheenlisäystä odottavista on Asta Kuronen.
– Olen itse elänyt koko elämäni Puumalassa ja olen tosi iloinen, että lapset saavat kasvaa täällä, Kuronen sanoo.