Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Metsästyskauden ahmakiintiöksi esitetään enintään kahdeksan ahmaa

Tarkoituksena on suojata poroelinkeinoa, jolle ahmat aiheuttavat merkittävää vahinkoa.

Ahma Ähtärin eläinpuistossa
Kahdeksan ahman metsästysmäärän ei ministeriön mukaan arvioida heikentävän ahman suojelutasoa tai hidastavan kannan kasvua. Kuvituskuva. Kuva: Pasi Takkunen / Yle
  • Eeva Kuivas

Maa- ja metsätalousministeriö esittää kuluvan metsästyskauden ahmakiintiöksi enintään kahdeksan ahmaa.

Määrä on sama kuin viime vuonna, joilloin kiintiöstä metsästettiin neljä ahmaa, minkä lisäksi kolme ahmaa kuoli liikenteessä.

Kiintiö asettaa ylärajan Suomen riistakeskuksen myöntämien poikkeuslupien määrälle. Kahdeksan ahman metsästysmäärän ei ministeriön mukaan arvioida heikentävän ahman suojelutasoa tai hidastavan kannan kasvua.

Asetus pyritään ministeriön mukaan saamaan voimaan ennen vuoden vaihdetta ja ahmat on tarkoitus metsästää ennen helmikuuta, jolloin alkaa ahmojen lisääntymisaika.

Tarkoituksena on suojata poroelinkeinoa, jolle ahmat aiheuttavat merkittävää vahinkoa. Suomessa kirjattiin viime vuonna yli 3 400 ahman tappamaa poroa ja vahinkoa syntyi laskennallisesti noin 5,9 miljoonaa euroa.

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan ahma on aiheuttanut useana vuonna poroelinkeinolle enemmän vahinkoa kuin muut suurpedot yhteensä.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.