Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian osastolla on tällä hetkellä 15 nuorta. Paikkoja eli sänkyjä on 12.
– Patjamajoitusta merkittävämpää on, että nuori pääsee turvaan ja saa apua, sanoo apulaisylilääkäri Timo Holttinen.
Elokuun alun jälkeen vain yhtenä päivänä osastolla on ollut 12 potilasta. Pahimmillaan apua on tarvinnut 20 nuorta. Tilanne on muuttunut parin vuoden sisällä niin, että nuorten paha olo on jatkuvaa ja vakavampaa.
– On todella paljon nuoria, joilla on hyvin vakavia itsetuhoisia ajatuksia. Yhä useampi puhuu itsensä tappamisesta.
Ongelmia ollut kauan
Nuorisopsykiatrisen osaston ongelmat ovat jatkuneet pitkään. Nuoret eivät saa apua hoitotakuun määrittelemässä kolmessa kuukaudessa. Työntekijöitä on liian vähän. Tilat eivät ole kunnolliset.
Tiedot löytyvät niin viime vuosien uutisista kuin esimerkiksi viimeisimmästä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston huomautuksesta. AVI antoi sen kesäkuussa ja seuranta jatkuu.
TAYSin nuorisopsykiatrian osaston tilanne kertoo hoidontarpeesta. Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian vastuualueella oli viime vuonna avohoidossa hieman yli 1 400 potilasta. Vuonna 2014 avohoitopotilaita oli runsaat 800.
Osaajista on pulaa
Lokakuussa avattiin TAYSissa ylikuormituksen vuoksi uusi päiväyksikkö, mutta sen vaikutuksia ei osata vielä arvioida. Todennäköisesti sekään ei riitä, sillä ennaltaehkäisykin ontuu.
Huutava pula on niin koulupsykologeista, lähihoitajista, sairaanhoitajista kuin lääkäreistäkin. Ja osaamistakin olisi oltava nimenomaan nuorisopsykiatriasta.
Osastonhoitaja Niina Nordling kuvailee tilannetta selviytymiseksi päivästä ja vuorosta toiseen.
Koko perhe kuormittuu
Nuoren ongelmat heijastuvat koko perheeseen. Nuorten pahoinvoinnin lisääntyminen on nähty myös Pirkanmaan mielenterveysomaisille, eli Finfamille tulleina yhteydenottoina. Noin puolet kaikista yhteydenotoista tulee koordinaattori Juho Soukan mukaan vanhemmilta, joiden lapsilla on mielenterveysongelmia.
– He ovat hädissään ja neuvottomia, kuvailee koordinaattori Sari Nurminen.
Yhdistys auttaa etsimään apua nuorelle ja tarjoaa väylän vanhempien tunteiden purkamiseen sekä vertaistukeen. Nurminen ja Soukka lisäisivät tukea koko perheelle myös terveydenhuollossa. Apua pitäisi saada oikeaan aikaan.
Yhteiskuntaakin pitäisi muuttaa.
– Koulukiusaamistausta on suurimmalla osalla nuorista, joiden vanhemmat meille hakeutuvat. Se on iso tekijä pahoinvoinnin lisääntymisessä, Soukka sanoo.
Mitä mieltä olet aiheesta? Keskustelu on auki 26. marraskuuta kello 23.00 asti.
Lue lisää: