Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Naapurusto tyrmistynyt koulurakentamisen tiedottamisesta Hattulassa – räjäytystyöt huolestuttavat lähikiinteistöjä

Hattulan kunta on varannut Parolan koulukeskuksen naapureille aikaa muistutusten tekoon joulukuun 20. päivään saakka. Naapurien kuuleminen on edellytys rakennusluvan myöntämiselle.

Puuhun on kiinnitetty rakentamisesta kertova kyltti.
Parolan koulukeskuksen työmaasta kertova työmaataulu ilmestyi tulevan koulutontin reunalle puolitoista viikkoa sitten. Kuva: Anne-Maria Niskanen / Yle
  • Timo Leponiemi

Parolan koulukeskuksen naapurikiinteistöt ovat huolissaan kalliotontin vaatimien louhintatöiden aiheuttamista mahdollisista haitoista. Viereisissä taloyhtiöissä tehtiin kesällä iso ikkuna- ja oviremontti ja louhintatöiden on pelätty aiheuttavan vaurioita rakennuksille.

Taloyhtiöiden isännöitsijä Jukka Pohjola esitti perjantaina kunnalle pyynnön, että koulun naapurissa sijaitsevissa kiinteistöissä tulisi suorittaa rakentajien ja kunnan kanssa katselmus ennen töitä ja uudelleen töiden jälkeen, jotta mahdolliset räjäytys- ja maansiirtotöiden aiheuttamat vauriot voidaan todeta.

Pohjola kertoo kuitenkin luottavansa, että kunta ja urakoitsija kantavat vastuunsa turvallisesta rakentamisesta.

Tiedottamista kritisoitu

Asukkaat ovat kritisoineet jo aiemmin Hattulan kunnan tiedottamista. Keväällä koulurakentamista esiteltiin naapureille ilman varsinaisia piirustuksia. Silloin kunta kertoi, etteivät esitetyt suunnitelmat olleet täysin kaavan mukaisia. Asukkaat ovat vaatineet kunnalta uutta tiedotustilaisuutta kouluhankkeesta.

Taloyhtiöiden isännöitsijä Jukka Pohjola kertoo, ettei taloyhtiö ole saanut kunnalta sellaisia tietoja, joita olisi voinut välittää asukkaille.

Asukkaat ovat olleet huolissaan myös rakennustyömaan turvajärjestelyistä. Koulun tontilla alkoivat puunkaatotyöt keskiviikkona ilman, että työmaata oli aidattu. Seuraavana päivänä vt. kunnanjohtaja Pekka Järvi lupasi, että aitaukset huolehditaan työmaalle.

Lainvoiman saaminen ottaa aikaa

Naapureiden kuulemisen ja mahdollisten muistutusten ja lausuntojen jälkeen Hattulan rakennusvalvonta päättää koulun rakennusluvasta. Kun rakennuslupa on kuulutettu, se saa lainvoiman 14 vuorokauden kuluttua. Käytännössä rakennuslupa voi olla lainvoimainen aikaisintaan tammikuun alkupäivinä.

Yle pyysi käyttöönsä Parolan koulukeskuksen rakennuslupaan liittyvät asiakirjat. Hattulan kunnan rakennustoimistosta kerrottiin, että koulun rakennussuunnitelmaan liittyviä kuvia ei vielä ole, vaan suunnittelija on luvannut toimittaa ne ensi tiistaina.

Hattulan kunta on ilmoittanut, että koulurakennus valmistuu tammikuun loppuun mennessä. Koulurakennusta urakoivan Fixcel Oy:n toimitusjohtaja Pekka Inkinen kertoi Ylelle jo marraskuun alkupuolella, että valmistumisajankohta oli siirtynyt helmikuun loppuun. Urakkasopimuksessa Fixcelillä on rakennusluvan lainvoimaisuudesta kolme kuukautta aikaa saada koulurakennus valmiiksi.

Lue lisää:

Hattulan kunta on tyytymätön uuden koulun suunnittelun pitkittymiseen (26.11.2021)

Hattulalaisen Sanna-Kaisa Lehdon poika opiskelee muista erillään sisäilmaongelmien takia: ”Aika paljon vaadittu kahdeksasluokkalaiselta, kun pitää yksinään selviytyä kieliopista” (15.10.2021)