Pohjois-Karjalassa järjestetyissä kutsunnoissa palvelukseen määrättyjen osuus laski 2,5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kutsunnat päättyivät Pohjois-Karjalassa keskiviikkona 15. joulukuuta.
Kutsuntaikäluokan suuruus Pohjois-Karjalassa oli 823 henkilöä. Palvelukseen määrättiin ikäluokasta noin 73 prosenttia, kun viime vuonna prosentti oli lähes 76.
– Pohjois-Karjalan tulos on sama kuin koko Suomessa, kertoo puolustusvoimien tiedote.
Kutsuntavuorossa olivat vuonna 2003 syntyneet. Valtaosa ikäluokasta määrättiin palvelukseen kutsuntoja seuraavien kahden vuoden aikana. Pääosa palvelukseen määrätyistä aloittaa palveluksensa maavoimissa tammikuussa 2023.
Terveydellisin perustein palveluksesta vapautettiin eli määrättiin C-luokkaan 11 prosenttia. Uudelleen kutsunnoissa tarkastettavaksi eli E-luokkaan määrättiin terveydellisistä syistä suunnilleen saman verran. Ulkomailla asuvia, monikansalaisuuden perusteella vapautettuja oli 2,5 prosenttia_._
Siviilipalvelukseen hakeutui ikäluokasta hieman vajaa prosentti.
Lisää Pohjois-Karjalan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.