Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Lopen kunnanhallitus joutui kumoamaan lainan takauksen kyläkuituosuuskunnalle

Lopen kunta ei voi kuntalain mukaan myöntää osuuskunnan pyytämää takausta. Järventaustan kyläkuituosuuskunta haki takausta 350 000 euron lainalle, jolla olisi turvattu valokuituverkon rakentaminen ilman keskeytyksiä.

Valokuitukaapelikela
Järventaustan kyläkuituosuuskunnan toimialana on Langallisen verkon hallinta ja palvelut. Kuvituskuva. Kuva: Kare Lehtonen / Yle
  • Anne-Maria Niskanen

Lopen kunta ei voinutkaan myöntää lainan takausta Järventaustan kyläkuituosuuskunnalle. Osuuskunta anoi kunnan takausta kahteen eri pankkilainaan. Yhteensä 350 000 euron lainat on tarkoitettu turvaamaan valokuituverkon rakentaminen ilman keskeytyksiä.

Lopen kunnanhallitus päätti joulukuun 13. päivä pitämässään kokouksessa, että kunnanvaltuustolle esitetään takausten myöntämistä. Kuntalain 129 §:n 2 momentin mukaan näin ei kuitenkaan voi tehdä ja kunnanhallitus joutui maanantaina pitämässään ylimääräisessä kokouksessa kumoamaan esityksensä takauksista.

Järventaustan kyläkuituosuuskunta on nykyisessä toimintamuodossaan kuntalain 129 §:n 2 momentin mukainen kilpailutilanteessa markkinoilla toimiva yhteisö. Koska osuuskunta toimii kilpailutilanteessa markkinoilla, ei kuulu kuntakonserniin eikä ole kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa, niin Lopen kunta ei voi lainkohdan mukaan myöntää osuuskunnan pyytämää takausta.

Järventaustan kyläkuituosuuskunta on perustettu vuonna 2019 ja sen toimialana on Langallisen verkon hallinta ja palvelut.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.