Tämän talven aikana voidaan metsästää enintään kahdeksan ahmaa. Maa- ja metsätalousministeriön vahvistama ahmakiintiö on sama kuin edellistalvena. Silloin kiintiöstä metsästettiin neljä ahmaa, minkä lisäksi kolme ahmaa kuoli liikenteessä.
Ahmanmetsästyksen tavoitteena on suojata poroelinkeinoa, jolle ahmat aiheuttavat merkittäviä vahinkoja.
Ahma on useana vuonna aiheuttanut poroelinkeinolle enemmän vahinkoa kuin kaikki muut suurpedot yhteensä. Viime vuonna Suomessa kirjattiin 3 434 ahman tappamaa poroa, ja vahinkojen laskennallinen arvo oli noin 5,9 miljoonaa euroa. Tänä vuonna ahman tappamia poroja on ilmoitettu jouluun mennessä 1 788, ja vahinkojen laskennallinen arvo on noin 3,6 miljoonaa euroa.
Riistakeskus myöntää poikkeusluvat
Ahmakiintiö asettaa ylärajan Suomen riistakeskuksen myöntämien poikkeuslupien määrälle. Tavoitteena on metsästää poikkeuslupa-ahmat ennen helmikuuta, jolloin alkaa ahmojen lisääntymisaika.
Ministeriön arvion mukaan kahdeksan ahman tappaminen ei heikennä ahman suojelua eikä hidasta kannan kasvua. Suomen ahmakanta on kasvanut noin kymmenkertaiseksi siitä, mitä se oli 1990-luvun alussa.
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa oli helmikuussa noin 400 ahmaa.
Lue myös: Metsästyskauden ahmakiintiöksi esitetään enintään kahdeksan ahmaa