Rovaniemellä jo viisi vuotta työstetty yleisen saunan rakentaminen Katajarannalle liikahti maanantaina tärkeän askeleen eteenpäin, kun tontin korjattu kaavamuutos vihdoin hyväksyttiin. Asemakaava laadittiin keväällä 2019 ja sitä korjattiin viime vuoden lopulla.
– Siihen on tehty selvityksiä ja tarkempia kuntokartoituksia. Niitä siinä on odotettu, ja niiden perusteella lopputulos on kehittynyt. Isoimmat keskustelut on käyty rakennusten suojeluasteesta, kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärvi sanoo.
Niin sanottu punainen tupa, entinen kulkutautisairaala ja sittemmin vuosikymmeniä päiväkotikäytössä ollut talo suojeltiin osayleiskaavassa vuonna 2015. Vuonna 2017 kaupunki hyväksyi tontin ja sen rakennuskannan uuden käyttötarkoituksen suunnitteluun kaavoituskumppaniksi yleisen saunan perustamisesta innostuneen porukan, Rovaniemi Public Sauna Teamin.
Valmistunut asemakaava määrää nyt, että molemmat tontilla oleva rakennukset suojellaan. Piharakennus on päärakennusta vielä huonommassa kunnossa, mutta arvion mukaan vielä korjattavissa. Arvioiden mukaan se on jopa vanhempi kuin päärakennus, ajalta 1910-1920.
Kumppanilla oikeus tehdä vuokrasopimus
Kaavaselostuksesta käy ilmi, että alueelta löytyi 50-luvulla muinaisjäännös, mutta sitä ei ole kirjattu kaupungin tietoihin, ja sen oletetaan maanmuokkauksissa hävinneen vuosikymmeniä sitten. Itse päärakennus on rakennettu asiakirjojen mukaan 1930-luvulla.
Lukuisten kaavasuunnitelmasta tehtyjen lausuntojen joukossa on muun muassa alueen asukkaiden allekirjoittamaton kannanotto, jossa ollaan huolissaan tontin kasvavasta rakennuskannasta, majoitusrakennuksista ja parkkipaikoista. Lisäksi saunoista ja nuotionpidosta epäillään aiheutuvan lähiseudulle merkittävä haju- ja päästöhaitta.
Kannanottojen voi katsoa vaikuttaneen tontille kaavaillun "saunamaailman" kokoon. Rakennusoikeus väheni, kun asemakaavamuutosta viilattiin.
– Aiemmin tontin pinta-alasta oli rakennusoikeutta 35 prosenttia, ja se laskettiin 25 prosenttiin, Pyhäjärvi sanoo.
Rakennusoikeuteen lasketaan mukaan tontilla jo olevat vanhat rakennukset. Maksimirakennusoikeus on nyt 866 kerrosneliötä, ja tontilla suojeltujen rakennusten neliömäärä on parisataa. Nyt hyväksytty asemakaavamuutos linjaa, että suojeltuja rakennuksia ei saa siirtää tai korottaa.
Jos ja kun kaava saa lainvoiman, kaupunki tarjoaa tonttia vuokralle kaavoituskumppanille, Rovaniemi public sauna tiimille
– Kumppanilla on oikeus olla tekemättä vuokrasopimusta, ja silloin kaupunki laittaa tontin todennäköisesti julkiseen hakuun, Pyhäjärvi sanoo.
"Ei ole löytynyt vielä konkretiaa"
Rovaniemen saunahanketta jo viisi vuotta valmistelleen Rovaniemi public sauna -tiimin Julius Oförsagd sanoo, että päätettyyn kaavaratkaisuun perehdytään nyt saunaporukassa.
– Meidän täytyy nyt tutkia kaavapäätös, ja katsoa mitä se mahdollistaa ja mitä se ei mahdollista, ja tehdä sitten sen perusteella lopputulos mille me voimme ruveta, ja voimmeko ruveta, Oförsagd sanoo.
Kuluneiden vuosien aikana saunahankkeessa on tehty Oförsagdin mukaan iso määrä työtunteja ja piirrätetty erilaisia havainnekuvia. Alkuperäisissä suunnitelmissa oli siirtää päärakennusta. Sen jälkeen suunnitelmissa oli nostaa rakennusta, ja tehdä siihen kellari. Laajimmillaan suunnitelmissa on ollut mukana myös majoitustiloja erillisrakennuksessa vastaanottoineen.
Saunan perään on vuosien varrella kyselty, joko se on tulossa, ja milloin.
– Ihan vieraatkin ihmiset ovat laittaneet viestiä ja soittaneet, että tämä on juuri sellaista, mitä kaupunki tarvitsee. Minulle se kertoo, että tarvetta ja mielenkiintoa on, Oförsagd sanoo.
Kaavavalmistelu on kestänyt pitkään, mutta päävetäjän mukaan sauna-ajatus sykkii yhä porukan mielessä.
– Kyllä me olemme välillä miettineet, että mikä tässä hommassa maksaa. Prosessi on kestänyt todella pitkään, ja olemme omalta osaltamme koittaneet laatia erilaisia vaihtoehtoja. Tarvetta ja halua saunalle on.
Loppujen lopuksi tämäkin hanke riippuu liiketoimintamallista ja rahasta, Oförsagd sanoo.
– Se, missä muodossa sitä pyöritetään, että se on realistista ja mahdollista, siihen ei ole löytynyt vielä konkretiaa, hän myöntää.
Lue myös:
Katajarannan punainen tupa halutaan suojella Rovaniemellä
Kolme yrittäjää kiinnostui Katajarannan punaisesta tuvasta
Katajarannan punainen tupa avataan kaupunkilaisille ja matkailijoille