Puumalan ja Sulkavan seurakunnat lakkautetaan vuodenvaihteessa.
Sulkavan seurakunta liitetään lakkauttamisen jälkeen Savonlinnan seurakuntaan. Puumalan seurakunta puolestaan liitetään Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaan.
Seurakunnat lakkautetaan vuoden lopulla ja ne sulautetaan osaksi isompia seurakuntia heti vuoden 2023 alusta alkaen.
Lakkauttamisia ja liitoksia on perusteltu muun muassa taloushuolilla.
Seurakuntien lakkauttamisista ehdittiin käydä keskustelua useamman vuoden ajan ja asia herätti myös vastustusta.
Esimerkiksi Puumalan entinen kunnanjohtaja Matias Hilden on puhunut yksityishenkilönä seurakunnan itsenäisyyden säilyttämisen puolesta. Hildénin lisäksi kahdeksan Puumalan seurakunnan valtuutettua on lähettänyt vetoomuksen, jossa halutaan säilyttää seurakunta itsenäisenä.
Kirkkohallituksen päätös ei ollut täysin odottamaton, koska Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli oli ehdottanut asiaa jo viime elokuussa.
Puumalan seurakunta suhtautui liitosasiaan varauksella syksyllä, vaikka myönsikin olevan monilta osin samaa mieltä selvitysmiehen ja tuomiokapitulin esiin nostamien seikkojen kanssa.
Lue myös:
Selvitysmies ehdottaa Sulkavan ja Savonlinnan sekä Puumalan ja Mikkelin seurakuntien yhdistymistä