Venäjän viimeaikaiset toimet ovat nostaneet myös Mikkelin varuskunnan turvallisuustasoa. Puolustusvoimien turvallisuustaso on nostettu B-tasolle jo ennen Ukrainaan tehtyä hyökkäystä.
Mikkelin varuskunnan päällikkö everstiluutnantti Ari Määttä kertoo, ettei mahdollinen varautuminen tai turvatoimien kiristyminen ei kuitenkaan vaikuta mikkeliläisten elämään juuri mitenkään.
– Vartiointia on tehostettu ja kulkemista varuskunta-alueella on rajoitettu. Varuskunnan alueella olevat ladut pysyvät edelleen suljettuna.
Määttä muistuttaa että Suomeen ei kohdistu tällä hetkellä sotilaallista uhkaa. Puolustusvoimat jatkaa toimintaansa suunnitelmien mukaan.
– Muun muassa normaali harjoitustoiminta ja asevelvollisten koulutus jatkuu suunnitellusti ja paikallispuolustusharjoitukset eri puolilla maatamme ovat käynnistymässä.