Hattulan kunnanhallitus päätti maanantaina, että kehitysyhtiön hallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkiot. Hallituksen muodostaminen takkuaa kuitenkin tasa-arvokysymysten vuoksi. Hallitukseen on esitetty neljää miestä, mutta sukupuolikiintiön vuoksi miehiä voi olla enintään kolme.
Hattulan Kehitys Oy:n hallituksen nimeäminen on takkuillut jo pidempään tasa-arvokysymysten vuoksi. Hattulan valtuusto päätti kehitysyhtiön perustamisesta jo viime vuoden kesäkuussa. Hattula haluaa kehitysyhtiöllään luoda kuntaan kannustavan ilmapiirin yrittäjille.
Kunta on nimennyt omiksi edustajikseen kehitysyhtiön hallitukseen kolme miespuolista jäsentä: Jiri Katteluksen, Ville Viitasen ja Kari Ventolan. Jo aiemmin hallitukseen on nimetty elinvoimajohtaja Kari Uusitalo.
Hallitukseen voidaan yhtiöjärjestyksen mukaan valita enintään kuusi jäsentä. Tasa-arvovaatimuksen mukaan silloin hallitukseen pitäisi löytää kolme naisjäsentä. Yrittäjien edustajaksi hallitukseen aiemmin esitetty Mirka Ruoho kieltäytyi tehtävästä tammikuussa. Ruoho ei halunnut kommentoida Ylelle mahdollista ratkaisuaan eilisen kunnanhallituksen kokouspalkkiota koskevan päätöksen jälkeen.
Tasa-arvovaatimuksen täyttäminen edellyttää. että Hattulan Kehitys Oy:n hallitukseen aiemmin esitetyistä miesjäsenistä yksi pitäisi vaihtaa naisjäseneen.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.