– Perheeni ei ole kovin uskonnollinen. Kunnioitamme kyllä juhlapyhiä ja ihmisiä, jotka ovat uskovaisia, mutta emme juuri kotona aiheesta puhu, sanoo helsinkiläinen opiskelija Kaisa Kuitunen.
Hänen mukaansa uskonnosta voi olla vaikea puhua perheen ulkopuolisen kanssa.
– Mitä uskaltaa sanoa, kun ihmisillä on nykyään niin vahvoja mielipiteitä, hän pohdiskelee.
Elämänkatsomukselliset asiat, uskonto ja elämän syvät kysymykset ovat osa ihmisen kokonaisvaltaista minuutta. Jos näistä ei keskustella perheessä, keskeisiä ihmisyyteen liittyviä asioita jää puhumatta. Professori Kati Tervo-Niemelä Itä-Suomen yliopistosta sanoo, että puhumattomuudessa on riskinsä.
– Uskonto on keskeinen elämänalue, jossa ihmiset miettivät elämän tarkoitusta. Jos siihen liittyvät osa-alueet suljetaan keskustelun ulkopuolelle, ihmisellä jää pois paikka reflektoida omaa minuuttaan kokonaisvaltaisesti.
Kati Tervo-Niemelä on mukana kansainvälisessä tutkimushankkeessa, jossa tutkitaan uskonnollista perinteensiirtoa. Suomalaisille tutkijoille tuli yllätyksenä, kuinka vahva ja keskeinen rooli puhumisella on uskonnollisten perinteiden siirtymisessä sukupolvelta toiselle.
Selvisi, että suomalaisissa perheissä uskonnosta, uskosta ja elämänkatsomuksesta puhutaan huomattavasti vähemmän kuin tutkimuksen muissa maissa Italiassa, Saksassa, Unkarissa ja Kanadassa. Tutkimuksessa haastateltavat olivat perheitä, joissa oli edustajia kolmesta sukupolvesta, isovanhempia, lapsia ja lapsenlapsia. Lisäksi tutkimuksessa kerättiin laaja kyselyaineisto.
Uskonnosta ei puhuttu erityisesti vanhemmissa ikäpolvissa. Siitä on vaiettu, koska se on ollut tabu tai koettu niin pyhänä, ettei siitä ole tullut puhua. Puhumattomuus liittyy suomalaisessa kulttuurissa kaikkiin muihinkin elämän osa-alueisiin, eikä uskonto ole poikkeus.
Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa
Viidestä tutkimukseen osallistuneesta maasta eniten uskonto oli esillä italialaisissa perheissä. Kun taas suomalaisissa perheissä puhumattomuutta esiintyi ainakin jossain sukupolvessa.
Suomalaiset miehet erottuvat puhumattomuudella naisista sekä kaikkien muiden maiden miehistä.
– Ajatus siitä, että suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, kyllä se puhumattomuus tässäkin tutkimuksessa näkyy, Tervo-Niemelä toteaa.
Yleisesti naiset ovat tutkimuksissa osallistuneissa maissa jonkin verran avoimempia kuin miehet. Suomalaisten muita maita vähäisempää puhumista uskonnosta ja muista tärkeistä asioista selittää ennen kaikkea miesten puhumattomuutta. Kuitenkin tutkimuksen mukaan nuoret puhuvat avoimemmin uskonnoista ja muista elämän syvistä kysymyksistä kuin vanhempansa.
Kirkkonummella asuva lukiolainen Verna Niskakangas kertoo, että uskonnosta ja elämänkatsomuksista puhuminen ei tunnu perheen kesken luontevalta, eikä se kuulu hänen perheensä puheenaiheisiin.
– Aika vähän olen puhunut perheeni kanssa. Meillä tai perheelläni ja suvullani on vanhoillislestadiolainen vakaumus, mutta en oikeastaan puhu mitenkään erityisen paljon.
Uskonnollisista aiheista puhumisen helppous vaihtelee Niskakankaan mielestä keskustelukumppanista riippuen.
– Kavereiden kanssa helpompi kuin perheen kanssa. Tuntuu, että kaverit yleisesti ymmärtävät asioita paremmin, hän toteaa.
Uskonnollisessa perheessä vaiettiin uskonnosta
Merkille pantavaa on, että Suomessa uskonnosta ei puhuta välttämättä edes uskonnollisissa perheissä. Isovanhempien sukupolven edustajat kertoivat, että uskonto oli kotona läsnä voimakkaasti ja kirkon tilaisuuksiin osallistuttiin, mutta uskonnosta ei silti puhuttu kotona.
Puhuminen ja puhumattomuus kulttuurissa liittyvät myös siihen, mistä aiheista on sopivaa puhua ja keiden kanssa. Erityisesti uskontoa suomalaiset ovat pitäneet yksityisasiana.
– Haastatteluissa tuli ilmi, että monelle se oli ensimmäinen tilanne, kun perhe puhui uskonnoista, ja se koettiin tervehdyttävänä, Tervo-Niemelä sanoo.
Uskonto on Suomessa ammattilaistunut
Syitä suomalaisten vaiteliaisuuteen uskontopuheessa on useita. Ensinnäkin suomalainen yleinen puhumattomuus, kun vaikeista ja syvällisistä asioista ei puhuta. Jäljet ovat historiassamme, kokemuksissamme. Sotatraumoista ei ole ollut tapana puhua, sillä ajateltiin, että ei ollut hyvä jäädä vellomaan niihin liikaa. Tutkimukset tosin osoittavat, että puhuminen onkin parempi keino selvitä.
Toiseksi, Suomessa uskonto on ammattilaistunut. Kati Tervo-Niemelän mukaan luterilaisen kirkon ja vanhojen valtiokirkkojen dominoiville kulttuureille on tyypillistä uskonnon ammattilaisten vahva rooli.
– Ajatellaan, että uskonnon ammattilaiset hoitavat uskonnosta puhumisen, Tervo-Niemelä sanoo.
Hänen mukaansa tämä näkyy monissa perheissä ajatuksena, että nuori kyllä oppii uskontoon liittyvät asiat, kun hän menee rippikouluun. Suomalaisille on Tervo-Niemelän mukaan tyypillistä sekin, että uskonnottomankin perheen nuori menee rippikouluun. Monissa muissa maissa kirkon piiristä annettavaa uskontokasvatusta saavat vain uskonnollisten perheiden nuoret.
– Viimeksi keskustelin uskonnosta eilen, kun puhuttiin alkoholismista ja AA-kerhojen toiminnasta ja siitä, miten ne osittain liittyvät uskontoon, pääsykokeisiin valmistautuva Luukas Pietiläinen Helsingistä sanoo.
Hän toteaa kuitenkin, että keskustelee yleisesti uskonnosta ja elämänkatsomuksesta perheensä kanssa hyvin vähän.
– Minun on helppoa henkilökohtaisesti puhua aiheesta, mutta uskon, että monelle ei. Se on ihmisille yksityinen aihe, eikä moni mielellään jaa kaikille niiden uskonnollisia asioita.
Pietiläinen sanoo, ettei itse ole kovin uskonnollinen ihminen. Uskontoon ja katsomukseen liittyvät asiat eivät vain tule puheeksi.
Nuoret rikkovat puhumattomuuden kulttuuria elämänkatsomuspuheessakin
Tänä päivänä nuoret rikkovat monia puhumattomuuden rajoja kaikessa keskustelussa. Nuoret kasvavat avoimempaan, ymmärtävämpään ja sallivampaan kulttuuriin, kuin heidän vanhempansa ja isovanhempansa.
– Vanhemmilla sukupolvilla ollut se ajatus, että, “vain tietynlainen tapa olla ihminen on hyväksyttävää”, se näkyy myös uskonnollisuudessa, sanoo Tervo-Niemelä.
– Vanhemmalle ihmiselle vaatii omaa kasvuprosessia, että pääsee avoimempaan maailmaan, joka on nuorille lähtökohtaisesti jo paljon avarampi ja hyväksyvämpi kuin nuorilla aikaisemmin.
Silti, vaikka nuorille puhuminen elämänkatsomuksesta on helpompaa, näkyy yhä kasvatus, jossa pojat eivät puhu.
– Suomessa pitäisi kiinnittää huomio nuorten poikien ja miesten rohkaisemiseen, Kati Tervo-Niemelä sanoo.
– Rohkaista, että puhuminen sekä uskonnosta että muista itselle tärkeistä asioista on ihan ok. Näyttää siltä, että kodeissa nuoret miehet oppivat yhä, että puhuminen miehelle ei ole niin ok kuin se on naisille.
Lue lisää: