Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Uuden keskuspuhdistamon jättimäinen purkuputki kootaan Tampereen Eteläpuistossa – osa alueesta pois yleisestä käytöstä jopa kaksi kesää

Eteläpuisto on valikoitunut työmaaksi, koska putki pitää kasata lähellä sen upotuspaikkaa. Purkuputkea pitkin puhdistettu jätevesi ohjataan Pyhäjärven syvänteeseen.

Eteläpuiston kenttä on autio.
Putkityömaa on tulossa alueelle, jossa perinteisesti on ollut esimerkiksi sirkustelttoja. Kuva: Juha Kokkala / Yle
  • Heli Mansikka

Tampereen Sulkavuoreen rakennettavan uuden jätevedenpuhdistamon purkuputki kootaan näillä näkymin Tampereen Eteläpuistossa. Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo on hakenut alueen käyttölupaa Tampereen kaupungin kiinteistötoimesta.

Puhdistamoyhtiön toimitusjohtaja Timo Heinonen perustelee hakemusta sillä, että massiiviselle rakennelmalle ei ole löytynyt muuta kokoamispaikkaa.

– Tarvitsemme aluetta putken hitsaamiseen ja vesillelaskemiseen. Meille tulee Pyhäjärven pohjaan asennettavaksi kaksi metriä halkaisijaltaan oleva jäykkä putki, jota on yhteensä 1,7 kilometriä.

Heinosen mukaan putki tulee Tampereelle noin 20 metrin palasissa rekalla. Palat hitsataan yhtenäiseksi putkeksi ja työnnetään pientä ratasysteemiä pitkin järveen.

– Suunnitelmana on tehdä putkea noin 200 metrin pätkinä ja kelluttaa se sopivassa paikassa Pyhäjärveen. Työ on tehtävä lähellä paikkaa, jossa putkea tarvitaan.

Eteläpuisto valikoitui hitsauspaikaksi, koska muualla lähistöllä ei ole ranta-aluetta, jossa voisi tehdä näin pitkää yhtenäistä ja suoraa putkea.

– Selvitimme asiaa paljon jokusia vuosia sitten. Tutkinnassa oli muun muassa uittotunnelin käyttö, mutta sekin osoittautui mahdottomaksi.

Työ alkamassa ensi keväänä

Putken kokoaminen alkaa suunnitelman mukaan ensi keväänä, heti jäiden lähtiessä. Työ kestäisi kesään 2024. Keskuspuhdistamo otetaan käyttöön vuonna 2025.

Maanhankintapäällikkö Ari Kilpi Tampereen kaupungilta kertoo, että päätös alueen käytöstä tehdään kiinteistötoimessa todennäköisesti tämän kevään aikana. Kilven mukaan osa alueen kesäkäytöstä jää työn ajaksi pois.

– Suurin osa alueesta on pysäköintialuetta. Alueelle jää myös työn ajaksi käyttöön osa rannasta, Kilpi sanoo.

Sulkavuoren poistoilmapiipputyömaa 19. huhtikuuta 2021. Piippu on 44 metrin korkeudessa.
Keskuspuhdistamon piippu nousee korkeuksiin Sulkavuoressa. Purkuputkea pitkin puhdistettu jätevesi johdetaan Pyhäjärven syvänteeseen. Kuva: Miikka Varila / Yle

Kilven mukaan hakemus koskee parkkipaikkana käytettyä hiekkakenttää. Tällä alueella on perinteisesti ollut esimerkiksi sirkus.

Eteläpuiston käyttö työmaa-alueena on herättänyt harmistusta alueen lähistön toimijoissa. Aluetta on viime vuosina kehitetty virkistyskäyttöön.

– Työstä aiheutuva haitta on tietysti harmi, mutta tämä on ympäristöteko. Kun se putki saadaan sinne järven pohjaan, niin siellä se on sitten seuraavat 50 vuotta, Heinonen sanoo.

Lue myös:

Sota toi epävarmuuden myös Sulkavuoren uuden puhdistamon kustannustasoon

Tampereen keskuspuhdistamon kustannukset kasvaneet kymmeniä miljoonia – taustalla raaka-aineiden ja komponentien hinnannousu

Keskuspuhdistamon poistoilmapiippua valetaan nyt – se rakennetaan kuten Näsinneula ja kohoaa Tornihotellia korkeammalle merenpinnasta

Tampere ottaa lisäaikaa kansallisen kaupunkipuiston perustamiseen

Tampereen Eteläpuistoon nousi moderni esiintymislava opiskelijavoimin

Tampereen kelluva vesipuisto tulee Tohlopin sijasta Eteläpuistoon

Juttua on tarkennettu ja pääkuva muutettu kello 17.07: Työmaa-alue on isolta osaltaan parkkipaikkana käytetyllä hiekkakentällä, ei varsinaisella pysäköintialueella.