Usean vuosikymmenen ajan Ruususen unta nukkunut Pistohiekan alue herää nyt uuteen kesään.
Ensimmäiset vuokramökit valmistuivat viime vuoden puolella. Nyt on saatu valmiiksi ravintola- ja saunarakennukset.
Yrityksen takana ovat Perttu Noponen, Tomi Närhinen ja Jarmo Valto.
Noponen on ollut itsekin paikan päällä uutta kautta avaamassa. Puolet päivistä on kulunut jutellessa ihmisen kanssa, jotka ovat tulleet katsomaan uusia rakennuksia.
– Ihmiset muistelevat 60–70-luvun tapahtumia. Kyllä tässä on saanut intiimeitäkin tarinoita kuulla!
Nyt yrittäjä toivoo, että myös uusi sukupolvi löytää Pistohiekan.
– Vaikuttaa lupaavalta. Koronavuodet johtivat siihen, että kotimaiset matkailijat löysivät suomalaisia kohteita. Alamme pikkuhiljaa kohdentamaan markkinointia myös rajojen ulkopuolelle, toivotaan että maailman tilanne rauhoittuu.
Sijoittajat eivät odota ensimmäisiltä toimintavuosilta suuria tuottoja, pikemminkin lisää investointeja. Toki toiminta on suunniteltu niin, että pitkässä juoksussa tulos on positiivinen.
– Jatkosuunnitelmien kanssa tullaan ulos sitten aikanaan. Tämä kesä mennään näillä puitteilla ja koulutetaan henkilöstöä.
Puumalan kunta vastaa Pistohiekan kunnallistekniikasta. Ensi kaudella kunta rakennuttaa alueelle uuden laiturin.
– Siihen on tarkoitus mahtua veneitä paljonkin ensi kesänä. Saadaan tulijoita sekä 62-tieltä että Saimaalla liikkuvia, Noponen tuumii.
Korjaus 8.6.2022 klo 10:10: Yhden investorin nimi on Tomi Närhinen, ei Tomi Järvinen, kuten jutussa aiemmin väitettiin.