Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Punkit eli puutiaiset ovat jo Lapissa – pohjoisin punkkihavainto tehtiin Kittilän Sirkassa

Meri-Lapissa punkkihavaintoja on tehty kuukauden sisällä lähes 500.

koira jolla on tuuhe turkki
Punkki voi kulkeutua kotiin sisälle myös heinikossa nuuskutelleen koiran kuonossa. Kuvituskuva. Kuva: Ville Viitamäki / Yle
  • Mia Sivula

Meri-Lapissa on ollut tänä kesänä jo useita satoja punkkihavaintoja ja muualla Lapissa useita kymmeniä, kertoo ilmoitettuihin havaintoihin perustuva Punkkilive-verkkosovellus.

Meri-Lapissa havaintoja on tehty viimeksi kuluneiden 30 päivän aikana lähes 500. Rovaniemeltä havaintoja on kertynyt nelisenkymmentä. Muualla Lapissa havainnot ovat olleet yksittäisiä. Pohjoisin punkkihavainto on Kittilän Sirkasta.

Punkkilive kerää arvokasta tietoa puutiaisten eli punkkien levinneisyydestä Suomessa Turun yliopiston hyödynnettäväksi. Punkkikartta päivittyy sovellukseen ilmoitettujen havaintojen myötä päivittäin.

Omat punkkihavainnot voi käydä lisäämässä kartalle osoitteessa punkkilive.fi.

Punkki voi pureutua ihoon vasta muutaman tunnin iholla tai vaatteissa ryömimisen jälkeen. Siksi punkkitarkistus kannattaa tehdä joka ilta, jos liikkuu alueella, jossa tietää olevan punkkeja.

Punkit tarttuvat mielellään raajojen taivekohtiin, korvantauksiin, päänahkaan ja hiuksiin. Punkit voivat tarttua myös heinikossa liikkuvien koirien tai kissojen vatsaan tai kuonoon.

Punkin välittämä aivotulehdus eli puutiaisaivokuume on harvinainen, mutta pahimmillaan vakava sairaus.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.