Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Kesämuusikot aloittivat taas työnsä Kuhmossa – kuuntele, miksi se on "maailman paras kesätyöpaikka"

Yli 20 palkattua nuorta muusikkoa pitää Kuhmossa jokaisena arkipäivänä kahvikonsertin. Lisäksi muita keikkoja piisaa ympäri kaupunkia.

Orkesteri soittaa pöydissä istuvalle yleisölle.
Kuhmon kesämuusikot pitivät kesän ensimmäisen kahvikonsertin Kuhmo-talossa eilen keskiviikkona. Kuva: Jarmo Nuotio / Yle
  • Jarmo Nuotio
  • Tiia Korhonen
"Maailman paras kesätyöpaikka" – kesämuusikot aloittivat taas työnsä Kuhmossa
Kuhmolaista kesämuusikko Juuso Palsiota, musiikkiopiston rehtori Elisa Kerolaa, kaupunginjohtaja Tytti Määttää ja kuopiolaista kesämuusikko Aalto Koskelaa haastattelee toimittaja Jarmo Nuotio.

Kuhmon kesämuusikot ovat aloittaneet kuukauden mittaisen työsarkansa. Yli 20 palkattua nuorta muusikkoa pitää joka arkipäivä kahvikonsertin. Lisäksi keikkoja riittää Kuhmon ympäristössä.

Kesämuusikot ovat pääosin Kuhmon musiikkiopiston opiskelijoita, mutta mukana on muusikonalkuja myös Sotkamosta ja Kuopiosta. Tavoitteena on, että muusikot pääsevät ottamaan tuntua tulevaan ammattiinsa ja yleisö virittäytymään Kuhmon kesätapahtumiin.

Kuhmolainen Juuso Palsio on kesämuusikkona jo viidettä kertaa.

– Kuhmon kesämuusikot on maailman paras kesätyöpaikka. En ole kuullut mistään muusta kesätyöstä, jossa pääsee näin hyvin harjoittamaan soitintaan, yhteismusisointia tai ylipäätään musiikkia. Totta kai bonuksena on, että tästä saa rahaa, mutta tekisin tätä ilmaiseksikin.

Palsio ei ole kokemuksiensa kanssa yksin. Kuhmon musiikkiopiston rehtori Elisa Kerola kertoo, että monet kesämuusikkoina toimineet nuoret ovat kertoneet jälkeenpäin, että kesätyö on ollut unohtumaton.

– Kesätyö on siivittänyt heitä kohti ammattihaaveitaan musiikista ja antanut hyvän kokemuksen esiintymisestä, yhteisössä toimimisesta ja Kuhmon hengestä.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.