Jalasjärven Pentinmäentiellä sattui keskiviikkona päivällä suuri öljyonnettomuus, kun öljyauton toimitus meni väärään taloon.
Omakotitalossa oli aiemmin ollut öljylämmitys. Öljysäiliö oli poistettu, joten talon kellariin sekä maastoon valui 1500 litraa öljyä vanhoja putkia pitkin.
Palomestari Kaj Ny Jalasjärven paloasemalta sanoo, että onnettomuudesta aiheutui suuret vahingot.
– Kellarin irtaimisto on vahingoittunut. Myös lattiapinnat, alemmat kerrokset ja seinät ovat saattaneet kärsiä.
Kellarin lattialla oli öljyä noin 10-20 senttimetriä. Öljy aiheuttaa myös hajuhaittaa.
Omistaja huomasi hajun ja öljyä lattialla käydessään kellarissa ja soitti hätäkeskukseen. Imuautolla kellarista saatiin vajaa 500 litraa öljyä pois. Pelastustoimi on tilannut paikalle lisäkalustoksi kaivinkoneita kaivamaan öljyn vahingoittamaa maata.
Palomestari Kaj Ny arvioi, että töitä tehdään onnettomuuspaikalla vielä 4-6 tuntia.