Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
– Noidan kolmio, sanoo Marjo Uotila.
Termi kuvastaa yhtälöä, jonka seurauksena suomalaiseen katukuvaan ei Arkkitehtuurikapina-ryhmän perustajan mukaan nouse kauniita rakennuksia.
Kolmio koostuu arkkitehdeista, kaupungeista sekä rakennuttajista. Uotilan mukaan jokainen kertoo haluavansa rakentaa kaunista, mutta syyttävä sormi suunnitelmien kaatumiseen osoittaa aina kolmion seuraavaan kanttiin.
Viime vuosina julkiseen tilaan on kasvavissa määrin alettua toivoa niin sanotuille “laatikkotaloille” vaihtoehtoja. Ilmiö sitoutuu erityisesti isoimpiin kaupunkeihin, Tampereelle, Helsinkiin ja Turkuun.
Suuntaa on haettu pääosin 1800-luvun uusklassismista, uusrenessanssista ja etenkin helsinkiläiseen katukuvaan tyypillisestä jugend-arkkitehtuurista. Uotilan vuonna 2015 perustama Arkkitehtuurikapina-ryhmä on kasvanut kohisten: juttua kirjoittaessa 10 000 jäsenen raja on juuri menossa rikki. Uotila itse kuvaa yhteisöä “kohtuullisen kokoiseksi kansalaisraadiksi”.
Uotilan syy ryhmän perustamiseen oli kaksisyinen.
– Ensimmäinen on syvä turhautuminen siihen tapaan, jolla Suomessa on jo useita vuosikymmeniä rakennettu uutta. Toinen on se, kun tajusin, että mikä muissa maissa on mahdollista.
"Turun taudista" korjaustyöllä alkuperäiseen
Suomi on pullollaan esimerkkitapauksia, joissa historiallisen talon tilalle on etenkin 60- ja 70-luvuilla rakennettu moderni, ympäristöstään poikkeava uudisrakennus. Käytäntö on ollut niin yleinen, että se tunnetaan tuttavallisemmin “Turun tautina”.
Viime vuosina julkisessa keskustelussa on kuitenkin alettu painottaa vanhojen rakennusten ja rakennustyylien palauttamista.
Vuonna 2021 rakennusalan yritys YIT korvasi Turun Hamburger Börsin 70-luvulla valmistuneen Pauli Lehtisen suunnitteleman rakennuksen perinteisemmällä, osittain alkuperäiseen 1900-luvun arkkitehtuuriin nojaavalla hotellikiinteistöllä. Arkkitehti Janne Helinin suunnittelema uudisrakennus sai YIT:n asumisen kehitysjohtaja Marko Oinaksen mukaan kaupunkilaisilta paljonkin kiitosta.
– Se on hyvä esimerkki uuden talon sovittamisesta vanhaan ympäristöön, ikään kuin korjaus alkuperäiseen suuntaan. Rakennuksen omaleimaisten kaarimaisten kattolyhtyjen rakenteet valmistettiin YIT:n puuelementtitehtaalla miltei käsityönä. Rakennuksesta on pidetty paljon, ja turkulaistenkin palaute on ollut hyvin positiivista.
Kyseinen kehitys on Arkkitehtuurikapinan Uotilan mukaan olennaista viihtyisän kaupunkikuvan luomiseksi.
– Olisin onnellinen, että kun historialliseen kaupunkimiljööseen tehdään uutta rakennusta, niin se voisi sopeutua siihen vanhaan. Toivon, että muutos pystyisi tapahtumaan rakennus kerrallaan, tontti kerrallaan. Se olisi eheyttävää kaupungin kehittämistä, Uotila toteaa.
Vastaavaa ollaan pyritty toteuttamaan myös Helsingissä, tosin tuloksetta. Muutama vuosi sitten Katajanokalle Linnankatu 3:een suunniteltu jugend-arkkitehtuuria ilmentänyt ehdotus pysähtyi kaupunkisuunnitteluviraston pöydälle.
Suomi on nyt Euroopan maita vertaillessa aivan jälkijunassa. Pitkin Eurooppaa ollaan otettu käyttöön uusvanhaa klassista rakennustyyliä. Aivan ihastuttavia taloja nousemassa siellä sun täällä, paitsi Suomessa.
Erkki Ottela
Tampereella arkkitehtiopiskelija Veeti Heikuran perinteisempään arkkitehtuuriin nojaava ehdotus Otavalankadun arvotontille rakennettavasta kerrostalosta otti Aamulehden äänestyksestä murskavoiton rakennuttajan ehdotuksesta. Silti katukuvaan päätettiin rakentaa modernia arkkitehtuuria edustava toteutus.
Lisäksi Tampereen keskustaan väläyteltiin muutama vuosi sitten uusvanhaa asuinkerrostaloa paikalla olevan elementtitalon tilalle. Kaupungin rakennusvalvontapäällikkö Leena Jaskasen mukaan ehdotus jäi kuitenkin taloyhtiön pöydälle.
Hallituksen puheenjohtaja Erkki Ottela vahvistaa tiedon.
– Emme saaneet taloudellista yhtälöä toimimaan. Toinen syy oli siinä, että taloyhtiössä syntyi erään osakkaan taholta voimakasta ja aggressiivista vastustusta ja jopa raastuvalla uhkaamista, mikä sai joitakin muitakin osakkaita epäröimään. Hallitus ei halunnut viedä hanketta runnomalla läpi vaan asia jätettiin toistaiseksi lepäämään, Ottela sanoo.
Ottelaa itseään suunnitelman kaatuminen harmittaa.
– Suomi on nyt Euroopan maita vertaillessa aivan jälkijunassa. Pitkin Eurooppaa ollaan otettu käyttöön uusvanhaa klassista rakennustyyliä. Aivan ihastuttavia taloja nousemassa siellä sun täällä, paitsi Suomessa. Nyt olisi korkea aika viritellä laajemminkin yhteiskunnallista keskustelua.
Käsitykset kauneudesta eroavat toisistaan
Entä poikkeavatko arkkitehtien ja kaupunkilaisten näkemykset rakennusten kauneudesta merkittävästi toisistaan?
Vastavalmistunut 28-vuotias Verna Hahtola tutki Tampereen yliopiston diplomityössään klassismivaikutteiseen ja uustraditionalistiseen arkkitehtuuriin liittyvää nyky-keskustelua.
Hän sanoo, että eroja on.
Hahtola kertoo, että arkkitehdit näkevät rakennuksissa viitteitä yhteiskunnan eri vaiheista, historiasta ja arvoista. Nuori arkkitehti kuitenkin korostaa, että yhteistä maaperää kaupunkilaisten ja arkkitehtien kauneusihanteiden ympärillä kyllä löytyy.
– Arkkitehdit ehkä pikemminkin löytävät kauneutta ja kiinnostavuutta tällaisista selkeästi uudemmista, minimalistista ja ehkä jopa brutaaleista betonirakennuksista. Ihmisiä vaikuttaa kiinnostavan tuo klassinen tai jugend-tyyli, mutta sen lisäksi myös harmonia ja rikkaat yksityiskohdat.
Hahtolan mukaan keskustelu uusvanhasta arkkitehtuurista on muodostunut jo “julkisen keskustelun ilmiöksi”.
– Ymmärrän hyvin, että että tällaista keskustelua halutaan käydä, ja pidän itse asiassa todella raikkaana sitä, että arkkitehtuurista halutaan keskustella ja se kiinnostaa.
Seitsemän vuotta maaliskuussa täyttänyt Arkkitehtuurikapina on Hahtolalle tuttu, sillä hän on ollut yksi ryhmän jäsenistä ja seurannut keskustelua useita vuosia. Hahtola toivoo arkkitehdeilta aktiivisempaa otetta julkiseen keskusteluun, sillä ammattitaito tuo mukanaan myös erilaisen tavan hahmottaa rakennettua ympäristöä.
Arkkitehdit ehkä pikemminkin löytävät kauneutta ja kiinnostavuutta tällaisista selkeästi uudemmista, minimalistista ja ehkä jopa brutaaleista betonirakennuksista.
Verna Hahtola
Nuori arkkitehti pitää Helsingin Katajanokan uudisrakennusta koskenutta päätöstä esimerkkinä rakentamisesta, joka herättää ihmisissä tunteita.
– Ihmiset kummastelevat, miksi vanhaa tyyliä ei voitu hyödyntää jugend-korttelissa. Miksi emme voisi luoda tyyliyhtenäistä ja harmonista katukuvaa, vaan jokaisen rakennuksen tulee kertoa, että ”minut on rakennettu 2000-luvulla”, Hahtola pohtii.
Arkkitehtiopiskelija Camilla Heiskaselle, 22, termi “laatikkotalo” on hyvin tuttu. Opintojen alkuvaiheessa sukulaisten kommentit uusille opiskelijoille noudattelevat hänen mukaansa jokseenkin samaa kaavaa.
– “Ette sitten tee niitä laatikkotaloja. Tehkää hienoa, niin kuin ennen vanhaan tehtiin”. Se on se ensimmäinen kommentti, kun alat opiskelemaan.
Heiskanen tunnistaa kaipuun perinteisestä arkkitehtuurista ja toivoisi Hahtolan tapaan arkkitehtien ottavan keskusteluun aktiivisemmin kantaa, jotta myös ammatillinen ääni olisi edustettuna.
Arkkitehtuurikapina-ryhmästä Heiskanen on bongannut 15 opiskelukaveriaan.
– Itseäni kiinnostaa, mitkä ovat ne asiat vanhassa tyylissä ja vanhoissa rakennuksissa, joiden vuoksi niitä halutaan lisää. Kun katsoo alan linssin läpi, niin pitäisi pystyä paloittelemaan ihmisten kokemuksia ja tuntemuksia, jotta niitä pystyisi soveltamaan rakennusten suunnitteluun.
Sekä Hahtolalla että Heiskasella on yhtenevä näkemys tyylistä: se riippuu ympäristöstä. Heiskanen korostaa, ettei rakennuksia voi tarkastella tyhjiössä.
– Vanhassa ränsistyneessä puutalossa voi olla todella paljon kauneutta, jos se sijaitsee aavemaisen pellon keskellä. Jos pellon keskelle toisi kuitenkin esimerkiksi klassisemman hallintorakennuksen, niin ei siinä olisi mitään kaunista.
Ajatus epäaitoudesta pelottaa
Diplomityönsä aiheesta kirjoittanut Hahtola arvioi, että arkkitehtipiireissä traditionaaliseen rakentamiseen liittyy mauttomuuden pelkoa. Pelkoa siitä, että lopputulos ei näyttäisi aidolta ja Pandoran lippaan avauduttua suomalaiseen katukuvaan alkaisi ilmestyä Hahtolan sanoin “Tuurin kyläkauppaa ja Vaalimaan Zsaria”.
– Sellaista kitschiä, joka ei ole tästä maailmasta, kulissia.
Hahtola painottaa, että arkkitehdit pyrkivät näkemään rakennetun ympäristön historiallisena jatkumona.
– Me näemme arkkitehtuurissa erilaisia viitteitä, mutta ehkä muut ihmiset eivät koe sitä niin tärkeänä.
Uotila, Heiskanen ja Hahtola ovat samaa mieltä siitä, että suhde perinteisempään arkkitehtuuriin voi nyt olla murroksessa. Heiskanen kuitenkin painottaa, että mielipiteet ja kauneusihanteet ovat aikasidonnaisia. Hänen mukaansa koristeellisuuden ja kauneuden ihanne saattaa olla vastareaktio nykyrakentamiselle.
– Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Jokaisella tyylisuunnalla on ollut se hetki, kun sitä ollaan kollektiivisesti inhottu: tällä hetkellä se on 70-luvun elementtitalot,Heiskanen toteaa.
Onko kuitenkin mahdollista, että "Turun tauti" kohdistuisi myös 60- ja 70-luvun rakennuksiin? Nykypäivänä epämiellyttävän näköisenä pidettyyn arkkitehtuuriin kohdistuvat purkuinnot huolettavat Heiskasta.
– Mitä sitten, kun niitä ei enää ole? Pitäisikö meidän säilyttää ne ja ovatko ne osa meidän historiaa ja kulttuuria? Uskon, että tästä siirrymme koristeelliseempaan rakentamiseen ja ihan varmasti sieltäkin tullaan vielä takaisin ja arvostetaan näitä 70-luvun taloja.
Hahtola komppaa ja kertoo, että myös nyt laajalti kauniina pidetyt rakennustyylit nauttivat omana aikanaan laajaakin vastustusta. Siitä huolimatta perinteisellä rakentamisella on hänen mukaansa paikkansa. Vastavalmistunut Hahtola heittää pallon arkkitehdeille.
– Olen aika varovainen paljastamaan omaa mielipidettäni, mutta vähän tekisi mieli kysyä ammattikunnalta, että mikä on pahinta mitä voi voi tapahtua, jos rakennamme yhden vanhaa tyyliä imitoivan kerrostalon?
Rakennuttajat vetoavat kaupunkeihin ja korkeisiin kustannuksiin
Tampereen kaupungin mukaan perinteisempään arkkitehtuuriin nojaavat projektit ovat hyvin harvinaisia, eikä niitä ole kaupungin rakennusvalvontapäällikkö Leena Jaskasen pöydälle tullut kertaakaan hänen uransa aikana. Tampereelle ei 2000-luvulla laisinkaan.
Jaskanen toivoisi meneillään olevan keskustelun ulottuvan kaupunkien keskusta-alueiden ulkopuolelle.
– Yksi kulma, mitä ei usein noteerata on pientaloalueet. Hyvä esimerkki tästä on Pispala, josta vuonna 2005 käynnistyi rakennustapaselvitys. Selvitysten kautta on ilmeisesti todettu, että uusvanha tyyli sopii kyseiselle alueelle paremmin.
Soitto Tampereen kaupungin asemakaavapäällikkö Elina Karppiselle paljastaa, että valmisteilla olevassa suojelukaavassa puolletaan hillittympää rakennusmassaa, mutta alueen perinteisten puutalojen tyyliä ei tarvitse toisintaa. Rakennusmateriaaliksi vaaditaan kuitenkin esimerkiksi päärakennusten kohdalla puuta.
– Pispalan täydennysrakentamisessa edellytetään mittakaavan ymmärtämistä ja innovaatiota, ei vanhojen rakennusten kopioimista.
Paino on siinä, että millainen voittomarginaali rakentamisella on: kun minimoidaan rahan- ja ajankäyttöä, niin lopputulos ei välttämättä ole laadukas.
Camilla Heiskanen
Karppisen mukaan yksityiskohtien päälleliimaus nykyajan rakennustekniikalla olisi "hieman valheellista". Toteutuksen on oltava kokonaisvaltainen.
– Jos ajatellaan sitä, että tehdään perinteinen asuinrakennus perinteisen rakentamisen keinoin, on se erittäin hieno ajatus oikealla paikalla. Jos se kuitenkin tehdään nykyajan keinoin elementti-rakenteina, on lopputulos aivan eri.
Jaskanen pitää Tampereen Aleksis Kiven kadun ja Puutarhakadun risteyksessä olevaa Kelan rakennusta varoittavana esimerkkinä Karppisen kuvailemasta toteutuksesta.
Hänen mukaansa lopputuloksesta "ei pidä kukaan".
Länsinaapurissa uusvanhat ratkaisut ovat kuitenkin Jaskasen mukaan usein onnistuneet, joten mistä johtuu, ettei suomalaiseen katukuvaan vastaavia toteutuksia nouse?
Sekä Jaskanen että Karppinen kertovat, ettei kaupungilla ole ennakkoluuloja perinteisempää arkkitehtuuria kohtaan. Kyse on sen sovittamisesta moderniin rakentamiseen, joka on Karppisen mukaan Suomessa “aika teollista”.
Yle kysyi neljältä suurelta rakennuttajalta (Peab, YIT, Skanska ja SRV), mikäli he ovat toteuttaneet perinteisempiin arkkitehtoonisiin tyyleihin pohjautuvia toteutuksia ja onko niillä selkeää hintaeroa nykypäivälle tyypillisempään rakentamiseen.
Vastausten perustella rakennuttajat pitävät perinteisemmän arkkitehtuurin rakentamista kalliimpana ja osittain nykyasumistarpeisiin vaikeina. Pääset tarkastelemaan tarkempia vastauksia alta.
Kenen ehdoilla kaupunkia rakennetaan?
Nuoret arkkitehdit Verna Hahtola ja Camilla Heiskanen tunnistavat teorian “noidan kolmiosta". Asemakaava määrää kerros- ja neliömäärät, rakennuttajaa kiinnostaa taloudellinen hyöty.
Pelkästään arkkitehdin suuntaan ei siis perinteisempää arkkitehtuuria kaipaavien syyttävän sormen tulisi kohdistua.
– Tässä keskustelussa arkkitehdin vastuu korostuu usein ja Arkkitehtuurikapinassakin ajatellaan, että syy on usein arkkitehdin, Hahtola toteaa.
Heiskanen komppaa Hahtolaa ja korostaa, että nykyrakentaminen on monimutkainen ja monesta toimijasta koostuva prosessi.
– Haluan sanoa, että arkkitehdeille ei saa olla liian ankara. Meidän arkkitehtien pitää voida vaatia sitä, että saamme tehdä työmme hyvin ja että saamme ylipäätään aikaa tehdä työmme hyvin, Heiskanen toteaa.
Mutta kenen ehdoilla rakennettu ympäristö syntyy?
– Se, kenen ehdoilla loppujen lopuksi rakennetaan on hyvä kysymys. Paino on siinä, että millainen voittomarginaali rakentamisella on: kun minimoidaan rahan- ja ajankäyttöä, niin lopputulos ei välttämättä ole laadukas, Heiskanen kiteyttää.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida tiistaihin kello 23:een.
Jari Ehrnroothin kolumni: Miksi ihmiset pakotetaan elämään rumissa betonilaatikoissa
Miksi rumia taloja suojellaan? Asiantuntija vastaa: ”Estetiikka ei ole ainoa peruste”